Valkoselkätikka

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on uhanalainen vanhojen lehti- ja lahopuustoisten metsien laji, joka oli kolme vuosikymmentä sitten katoamassa Suomen luonnosta. Syynä tähän oli sopivien elinympäristöjen raju väheneminen tehokkaan metsätalouden seurauksena.

Valkoselkätikalla ennätyksellinen pesimävuosi (tiedote 6.11.2020)

Lintu, valkoselkätikka, pystyssä olevan puun rungolla talvella, osa puun kuoresta poissa linnun nokan edestä.
Valkoselkätikka. Kuva: Vesa Nikkanen.

Vuonna 1987 alkaneen aktiivisen seurannan, suojelun ja luonnonhoidon sekä kantaa vahvistaneiden vaellusten ansiosta valkoselkätikan sukupuuttouhka on saatu torjutuksi. Alkuvaiheessa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) luokiteltu laji voitiin viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa (2019) siirtää kahta luokkaa parempaan, vaarantuneiden (VU) uhanalaisten lajien ryhmään. Valkoselkätikka on edelleen myös erityisesti suojeltava, lintudirektiivin I liitteen laji. Sen pesivä kanta arvioitiin 320–380 pariksi vuonna 2019.

Metsähallitus on vastaa valkoselkätikan valtakunnallisesta elinympäristöjen hoidosta valtion mailla ja vastasi lajin seurannasta vuosina 2003-2020. Sitä ennen Suomen WWF kantoi päävastuun kannan seurannasta. Lintuharrastajien osallistuminen valkoselkätikkakartoituksiin ja seurantoihin on ollut erittäin tärkeää. Ilman harrastajien arvokasta työtä tietomme valkoselkätikan levinneisyydestä ja kannan tilasta olisi huomattavasti epävarmemmalla pohjalla.

Valkoselkätikan suojelusuunnitelman (1992) hyvästä toteutumisasteesta (85–98 %) huolimatta tarvitaan vielä paljon uusia suojelu- tai säästömetsiä, jotta hyvään kasvuvauhtiin päässeen populaation pesiminen sopivilla reviirialueilla voidaan turvata. Pahin uhka kannan elpymiselle on yhä sopivien elinympäristöjen tuhoutuminen metsänhakkuissa. Vuonna 2010 yli puolet tunnetuista pesimäreviireistä sijaitsi erilaisilla suojelualueilla, nyt enää 30–35 %.

Metsähallitus edistää valkoselkätikkametsien suojelua ja luonnonhoitoa koko maassa. Tavoitteena on ollut kannan kasvattaminen ja levinneisyysalueen laajentaminen Suomessa. Viime vuosina entisestään lisääntynyt nuorten metsien hakkuu on jo merkittävästi vähentänyt tulevaisuuden tikkametsien syntymistä ja vähentänyt mahdollisuuksia suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Suojelutoimien tehostaminen on erityisesti tarpeen Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Yksityismailla suojelutoimia toteuttavat pääasiassa alueelliset ELY-keskukset.

Myös luonnonhoitotoimia tulee laajentaa kaikille tärkeille valkoselkätikkakohteille kuusettumisen ja vesakoitumisen estämiseksi. METSO-ohjelma antaa mahdollisuuksia myös hoitotoimien toteuttamiseen suojelualueiden perustamisen lisäksi.