Muuttohaukka
Muuttohaukka (Falco peregrinus) on vaarantunut (VU), rauhoitettu ja luontodirektiivin liitteen I laji. Suomessa pesii 236–293 paria muuttohaukkoja ja lähes kaikki Oulujoen pohjoispuolella. Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa pesii muutama pari. Muuttohaukka pesii suurilla aapasoilla, kalliojyrkänteillä ja lisäksi tunnetaan puupesintöjä.

Muuttohaukan suojelu
Jotta muuttohaukan pesäpaikka voidaan suojella, se täytyy tietää. Siksi pesäpaikkojen etsiminen on jatkuvaa työtä. Muuttohaukka pesi aina 1950-luvulle asti koko maassa, mutta ympäristömyrkkyjen vuoksi muuttohaukka oli hävitä sukupuuttoon. Pienimmillään parimäärä oli 20–30 paria 1970-luvun alussa. DDT:n ja PPC:n kieltämisen jälkeen kanta alkoi hitaasti kasvaa. Muuttohaukkakanta on lähtenyt laskuun ja reviirien autioituminen on jatkunut useamman vuoden ajan, syitä tähän ei tunneta. Merkittävänä uhkana on myös laiton munien keräily sekä poikasten ottaminen haukkakasvatukseen. Laittoman toiminnan valvontaa on muuttohaukkojen pesimäaikana lisätty. Metsähallituksen mailla olevat muuttohaukkasuot ovat pois talouskäytöstä.
Vastuuhenkilö Metsähallituksessa on Eetu Sundvall, eetu.sundvall@metsa.fi.
Lisätietoja
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2024 (julkaisut.metsa.fi)
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2023 (julkaisut.metsa.fi)
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2022 (julkaisut.metsa.fi)
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2021 (julkaisut.metsa.fi).
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2020 (julkaisut.metsa.fi)