Suoluonnon suojelu Metsähallituksessa
Suot ovat tyypillistä suomalaista luontoa. Maamme viileä ja kostea ilmasto ja verraten tasaiset pinnanmuodot ovat edistäneet soistumista. Suomella on suuri vastuu soiden suojelemisesta. Metsähallitus ennallistaa nykyisten suojelualueiden soita ja parantaa kuivuneiden soiden vesitasapainoa metsätalousalueiden läheisyydessä.
Suomi on suomaa
Alunperin kolmannes maamme pinta-alasta on ollut suota. Nykyinen suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria, josta 4,7 miljoonaa hehtaaria on ojitettuja ja 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita. Suojelualueilla soita on noin 1,2 miljoonaa hehtaaria ja niistä noin 50 000 hehtaaria on ojitettu ennen suojelualueiden perustamista.
Soita on kaikkialla maankohoamisrannikolta Lapin tuntureille. Maamme eri osiin on kehittynyt omanlaisensa suoluonto. Tämä ilmenee erityisesti soiden suurmuotoina eli suoyhdistyminä. Keski- ja Pohjois-Suomessa vallitsevat aapasuot, Etelä-Suomessa keidassuot.
Aapasuot ovat kehittyneet alueille, joilla haihtuminen on vähäistä ja lumensulamisvesiä on paljon. Kevättulva pitää suot märkinä pitkälle kesään. Aapasuot ovat usein ravinteisia soita. Vaateliainta kasvillisuutta on kalkkipitoiselle alustalle kehittyneillä aapasoilla. Etelä-Suomen keidassoiden keskiosa on kohonnut ympäristöään korkeammalle turpeen kertyessä ja menettänyt samalla yhteyden kivennäismaahan. Kasvillisuus saa ravinteita ainoastaan sadevedestä ja vain karuuteen erikoistuneet lajit tulevat toimeen.
Suoluonnon monimuotoisuus on Suomessa ollut suurempi kuin missään muualla samankokoisella alueella. Missään muualla Euroopassa, Venäjää lukuun ottamatta, ei ole yhtä monimuotoista suoluontoa kuin meillä. Keidassuot on tuhottu suuresta osasta Keski-Eurooppaa. Aapasoita ei etelämpänä ole lainkaan, eivätkä ne ole Ruotsissa ja Venäjälläkään yhtä monimuotoisia kuin meillä.
Luonnontilaisten soiden kasvillisuus määräytyy suon ravinteisuuden ja vesitalouden mukaan. Niiden yhteisvaikutuksesta syntyy lukemattomia erilaisia soita – Suomesta on kuvailtu yli 100 erilaista suotyyppiä. Kullakin suotyypillä on sille ominainen eliölajistonsa.
Suojellut suot
Suomen alkuperäisestä yli 10 miljoonan hehtaarin suoalasta on alle puolet ojittamatta. Maan eteläosien alkuperäisestä suoalasta on ojittamattomana säilynyt alle neljännes. Luonnontilaisten soiden vähennyttyä soiden luontotyypit ja lajit ovat uhanalaistuneet ja suoluonnon laatu on heikentynyt. Eniten suoluonnon tilaa heikentävät vanhojen ojitusten ja kunnostusojitusten aiheuttama soiden kuivuminen, muu metsätalouskäyttö, turpeenotto sekä pelloksi raivaus. Suojeltujen soiden verkosto kattaa nykyisin noin 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 % koko maamme soiden yhteispinta-alasta, painottuen Pohjois-Suomeen sekä karuihin avosoihin. (Lähde: Soidensuojelutyöryhmän raportin tiivistelmä 4.11.2015, www.ym.fi)
Suojeltuja soita on erityisillä soidensuojelualueilla, kansallis- ja luonnonpuistoissa, erämaa-alueilla sekä muilla luonnonsuojelualueilla.
Pääosa suojellusta suoalasta on Pohjois-Suomessa aapasuovyöhykkeen pohjoisosassa, jossa suot ovat pääosin luonnontilaisia. Keidassuovyöhykkeellä on ojittamattomia soita vain neljännes alkuperäisestä suoalasta ja vain murto-osa niistä on suojeltu. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta on suojeltu vain vajaat 2 %. Monimuotoisia korpi- ja lettosoita on suojeltu vähiten, sillä valtaosa niistä oli ehditty ojittaa jo ennen suojelupäätöksiä.
Osa suojelualueiden soista on ojitettuja soita. Useimmat keidassoiden reunakorvet on ojitettu, vaikka muu osa suosta olisikin luonnontilainen. Suoluonnon suojelemiseksi ja säilyttämiseksi on Etelä-Suomessa tarpeen ennallistaa kaikki suojelualueiden ojitetut suot. Pohjois-Suomessa tarvitaan erityisesti korpi-, letto- ja lähdesoiden sekä suoalueiden ojitettujen reunojen ennallistamista.
Euroopan unionin luontodirektiivin tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuus EU:n alueella. Keidas- ja aapasuot on luokiteltu luontodirektiivissä erityisen tärkeiksi luontotyypeiksi. Suomi on saanut EU:n LIFE Luonto -rahastosta rahoitusta soiden hankintaan luonnonsuojelualueiksi sekä ojitettujen soiden ennallistamiseen ja Metsähallituksen Luontopalvelut on toteuttanut rahoituksen avulla laajoja hankkeita.
Soiden ojitus uhanalaistanut lajeja
Soiden ojitus oli vilkkainta 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin ojitettiin metsänkasvatukseen kelpaamattomiakin soita. Vain runsas kolmannes alkuperäisestä suoalasta on nykyään luonnontilassa.
Ravinteisia soita on ojitettu eniten ja siksi niille tyypillinen lajisto on taantunut. Uhanalaisista suolajeista kaksi kolmasosaa on runsasravinteisten letto- ja korpisoiden lajeja. Ojitus on vähentänyt myös kaikkein tavallisimpien suolajien kuten hillan eli lakan esiintymistä. Nykyisin ei juuri ojiteta uusia soita, mutta vanhoja ojia kunnostetaan.
Noin neljännes alkuperäisistä kasvilajeistamme on suolajeja. Pesivistä lintulajeistamme (noin 235 lajia) 80 on jossain elämänsä vaiheessa riippuvaisia soista.