Beetles LIFE -hankkeen kohdelajit
Beetles LIFE -hankkeen kaikki kahdeksan kohdelajia ovat pahassa jamassa – ne kuuluvat lajeihin, joita käsitellään EU:n luontodirektiivin liitteissä II ja IV. Se tarkoittaa, että lajien esiintymispaikoille on perustettava erityinen suojelualue ja lajit ovat tiukasti suojeltuja myös suojelualueiden ulkopuolella. Niiden lisääntymis- ja esiintymispaikkoja ei saa heikentää eikä hävittää.
Punahärön tilanne on lajeista kriittisin, sillä sen status on tuoreimman valtakunnallisen lajiarvion eli lajien Punaisen kirjan mukaan äärimmäisen uhanalainen.
Nämä lajit ovat mahdottoman komeita ja näyttäviä, eikö totta!
Punahärö (Cucujus cinnaberinus)
Punahärö on kuin Ferrari – Suomessa kumpiakin on vähän, ja ehkä eläinlaji on jopa harvinaisempi. Punahärön elinympäristöä ovat haapavaltaiset aarnimetsät, ja Suomessa punahärö elää tiettävästi vain kahdessa paikassa. Punahärö on saanut nimensä Lauri Härön mukaan, joka oli 1920-luvulla pikajuoksija ja myöhemmin metsänhoitaja. Härölle ja punahärölle ovat yhteistä vikkelät jalat.
Korpikolva (Pytho kolwensis)
Korpikolvan elinalueita ovat itärajan laajat aarnimetsät, joissa se elää suurten kaatuneiden kuusien rungoilla. Korpikolvaa voikin pitää suomalaisena korpisissinä, jonka ongelma on, että se elää motissa: kaatuneiden kuusien verkoston on oltava melko yhtenäinen, jotta sen elämä olisi sujuvaa ja mukavaa korpivaellusta.
Korpikolva on saanut nimensä Yläneen kunnassa sijaitsevan Kolvan kylän mukaan, josta eläintieteen professori C.R. Sahlberg löysi lajin 1800-luvulla.
Havuhuppu- ja mäntyhuppukuoriainen (Stephanopachys linearis ja substriatus)
Kaksikko kuin kaksi kovakuorista marjaa. Havuhuppukuoriainen ja mäntyhuppukuoriainen viihtyvät molemmat mustiksi palaneissa metsissä ja palaneet puut ovat niiden mieleistä elinympäristöä. Tunnelma on silloin kohdillaan, kun on kuumat oltavat. Jos nämä kaksi saa lähitarkasteluun, on havuhuppukuoriaisen selkä hieman sileämpi ja kiiltävämpi kuin mäntyhuppukuoriaisen.
- Lajitietokortti: havuhuppukuorianen (pdf, 783 kt)
- Lajitietokortti: mäntyhuppukuorianen (pdf, 567 kt)
Palolatikka (Aradus angularis)
Siellä missä muu elämä on ahtaalla, on palolatikka mukavuusalueellaan. Sille elämä puun ja kuoren välissä ei tuota tuskaa. Vielä kun puu on mänty, karrelle palanut ja lahottajasienten vaivaama, alkaa palolatikkakin viihtyä. Luteisiin kuuluvat latikat ovat paksuudeltaan luottokortin luokkaa. Palolatikka on Suomen pohjoisin latikkalaji.
Lahokapo (Boros schneideri)
Lahokapo on vanhojen mäntymetsien ryhdikäs kuoriainen, joka elelee pystyyn kuolevien puiden kaarnan alla. Toukka on pitkänhuiskea ja litteä, ja ruuaksi kelpaavat ilmeisesti kuoren alla kasvavat sienet. Sieniravinnon tarve on niin kova, että yksittäinen puu kelpaa lajille lisääntymispaikaksi vain lyhyen aikaa. Tämäkään kuoriainen ei pistä pahakseen, jos metsä silloin tällöin palaa.
Haavansahajumi (Xyletinus tremulicola)
Nimen mukaisesti haapa on haavansahajumillekin elämänpuu, jonka kuorella se elää. Kuten moni muukin Beetles LIFE -hankkeen laji, haavansahajumi on ollut aiemmin Suomessa yleisempi. Kookkaiden haapojen väheneminen on kurittanut lajia. Haavansahajumi ei tee itsestään millään tapaa numeroa. Elämäntapaan kuuluu nuoruuden jumitus syvällä haavan rungon sisällä, sitä seuraava aikuistuminen ja vähittäinen kairautuminen kohti valoa ja vapautta.
Kaskikeiju (Phryganophilus ruficollis)
Sympaattisin kaikista hankkeen lajeista on tietenkin kaskikeiju. Lahopuiden sisuksissa viihtyvä järeähkö kuoriainen on ulkomuodoltaan kaukana keijukaisesta, mutta sen luonteessa on jotakin suomalaisuutta hivelevää – se ei nimittäin ole kovin nirso. Ruoka on tälle lajille aina hyvää: keiju ei kehtaa koskaan valittaa. Lahopuuksi kelpaa kuusi tai mänty, toki myös koivu.
Päivitetty viimeksi 23.11.2023