Ulkomeren lintuja lasketaan lentäen

Aija Lehikoinen & Aleksi Mikola, Suomen ympäristökeskus, 29.11.2023 

Matalat ulkomerialueet ovat ristipaineiden kohteina: tarvetta on mm. merituulipuistojen rakentamiselle sekä soran- ja hiekanotolle merenpohjasta, mutta toisaalta luonnon monimuotoisuudelle tärkeät merialueet olisi turvattava. Näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvitaan havaintoaineistoa merialueiden luonnosta ja sen tilasta. Ulkomeren lintujen lentolaskennoilla pyritään saamaan kattavaa tietoa alueista, joilla oleskelee suuria määriä vesilintuja.

Ilman kattaviin havaintoihin perustuvaa tietoa ei voida perustaa tehokkaita suojelualueita ja kehittää merenkäyttöä kestävästi. Esimerkiksi merituulivoiman rakentaminen sekä hiekan- ja soranotto vaikuttavat pohjan eliöstöön ja samentavat paikallisesti vettä, millä voi olla haitallisia vaikutuksia linnuille. Tällaisia hankkeita ei tulisi tehdä linnustolle tärkeillä alueilla.

Tietomme lintujen määrästä ja sijoittumisesta ulkomerellä on kuitenkin puutteellista. Emme tiedä esimerkiksi ulkomeren matalikkojen merkitystä linnuille. Monen lajin – muun muassa haahkan, pilkkasiiven, riskilän ja etelänkiislan – populaatiot ovat laskusuunnassa, mikä antaa aihetta tarkempiin tutkimuksiin. Lisäksi ilmastonmuutos aiheuttaa pohjoisella pallonpuoliskolla kaikkien lajien siirtymistä pohjoiseen. Niin käy myös merilinnuille. Niiden kannalta Suomen aluevesien merkitys kasvaa. Erityisesti merellä talvehtiville linnuille, kuten allille ja tukkasotkalle, Suomen merialueet ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä.

Saaristossa pesivistä linnuista saadaan tietoa venelaskennoin, mutta ulkomerellä ruokailevista, lepäilevistä ja sulkivista linnuista on erittäin vaikeaa ja työlästä saada kattavaa kuvaa veneestä käsin. Niinpä Biodiversea-hankkeessa kokeiltiin vuonna 2023 ulkomeren lintujen laskentaa helikopterista.

Viisipäiväisessä kevätlaskennassa huhti-toukokuun vaihteessa keskityimme lintuihin, jotka levähtävät ulkomeren alle 20 metriä syvillä alueilla. Tähtäimessämme olivat eritoten alli ja muut sukeltajasorsat. Kesäkuun lopussa etsimme kahden päivän ajan ulkosaaristosta ja ulkomereltä erityisesti sulkivia haahkakoiraita. Loka-marraskuun vaihteessa laskimme syksyisen tilanteen samoilta alueilta kuin keväällä. Kevät- ja syyslaskenta ulottuvat Suomenlahden itäosasta Merenkurkkuun asti. Kesäkierrokselta Suomenlahden itäosa jätettiin pois, koska haahkojen ei ole siellä havaittu kerääntyvän suuriksi parviksi sulkasatoaikaan. Ahvenanmaan merialueella laskennat tekee Turun ammattikorkeakoulu. Muut alueet ovat meidän, Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden vastuulla. Tämän blogitekstin kokemukset ja lintujen lukumäärät ovat Syken laskenta-alueelta. Lentolaskennat toistetaan vuonna 2026.

Laskenta helikopterista onnistui hyvin. Helikopterista käsin saatiin katettua nopeasti hyvin laajoja alueita. Laskennan aikana lensimme noin 80 kilometrin tuntinopeudella 50–100 metrin korkeudessa. Aluksi meillä oli hieman vaikeuksia tunnistaa lintuja, sillä katselutilanne ja -kulma eivät lentolaskennassa ole kaikkein tavallisimpia. Kokemuksen karttuessa tunnistus alkoi kuitenkin sujua nopeasti. Lintujen havaitsemisessa ja tunnistamisessa auttoi myös se, että pilotillakin oli lintuharrastustaustaa. Osa meistä oli aiemmin tehnyt merilintulaskentoja pienlentokoneesta, ja siihen verrattuna helikopterilaskenta on tämän vuoden kokemusten perusteella huomattavasti helpompaa ja tulokset luotettavampia. Pienlentokoneeseen verrattuna pieni helikopteri on ketterä kulkupeli, jolla voi helposti esimerkiksi hidastaa vauhtia tai koukata myötävalon puolelle, jos lintujen laskeminen tai määrittäminen sitä vaativat.

Kevätlaskennassa havaitsimme runsaat 93 000 lintua. Niistä 70 300 oli mustalintuja. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat alli (7300), pilkkasiipi (7000) ja haahka (4500). Eri lajit näyttivät keskittyvän eri alueille.

Katso kartat lintuhavainnoista:

• Kaikki kevätlaskennan havainnot (png)
• Kaakkurit (png)
• Mustalinnut (png)

Keskikesän laskennassa saimme yllättävää uutta tietoa sulkivista merihanhista, joita näimme kaikkiaan 5500. Merihanhien sulkasatoparvia oli paljon pitkin Selkämerta, usein monen kilometrin päässä rannikosta tai luodoista. Miksi ne uivat niin kauas? Kuinka kauan ne oleskelevat avomerellä? Milloin ja missä ne käyvät ruokailemassa? Näihin kysymyksiin olisi syytä selvittää vastauksia. Merihanhien lisäksi laskimme merkittäviä määriä muitakin lintuja. Yhteensä laskimme kesäkierroksella noin 76 600 lintua. Näimme mm. 44 200 haahkaa, 16 800 telkkää, 5000 mustalintua ja 2900 pilkkasiipeä.

Katso kartat kesälaskennan lintuhavainnoista:

• Merihanhi (png)
• Haahka (png)

Syyslaskennassa loppusyksylle tyypilliset epävakaiset säät aiheuttivat haasteita laskennan toteuttamiseen. Kaiken lisäksi helikopteri joutui huoltoon kesken laskentajakson. Loppujen lopuksi saimme laskennan kuitenkin tehtyä. Lintuja havaittiin kierroksella yhteensä noin 49 000 eli huomattavasti vähemmän kuin keväällä ja kesällä. Lähes kaikki allit (41 000) löytyivät läntiseltä Suomenlahdelta ja Saaristomereltä, mustalinnut (7 000) ja pilkkasiivet (200) puolestaan Selkämereltä. Selkämeren osalta laskenta-ajankohta oli hieman liian myöhäinen ja linnut jo poistuneet alueelta kohti etelää.

Aineiston analysointi ja tulosten tulkinta tehdään yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Laskennoissa kerättyjä tietoja lintujen sijoittumisesta voidaan verrata tietoihin merenpohjan koostumuksesta ja näin muodostaa malleja (ennusteita) siitä, mitkä alueet ovat tärkeimpiä linnuille. Kun tiedon määrä lisääntyy, mallin luotettavuus kasvaa. Uusista tiedoista on hyötyä paitsi merenkäytön suunnittelussa ja lajien tilanteiden tarkemmassa arvioinnissa, myös esimerkiksi EU:n meristrategiadirektiivin ja lintudirektiivin raportoinneissa sekä mahdollisen öljyonnettomuuden sattuessa.

Merta puhtaammaksi

Essi Keskinen, Metsähallitus, Luontopalvelut 17.5.2023

Biodiversea LIFE IP -hankkeessa Metsähallitus kunnostaa äärimmäisen uhanalaisen meriharjuksen kutupaikkoja Merenkurkun uloimmaisten saarten rannoilla harjaamalla ja kääntelemällä kiviä sekä pesemällä niitä painepesurilla. Tarkoitus on saada levä pois kivistä, jotta meriharjus voisi kutea niiden lomassa. Meriharjus on käynyt niin harvinaiseksi, että sitä uhkaa sukupuutto. Nyt on viimeinen hetki pelastaa laji!

Lue meribiologi Essi Keskisen blogi meriharjuksen kutupaikkojen kunnostuksesta Metsähallitus merellä -sivustolta (metsahallitusmerella.blogspot.com) tai LinkedIn-palvelusta (linkedin.com).

Mitä tarkoittaa Itämeren ennallistaminen ─ ja miksi se kannattaa?

Säde Mäkipää, Metsähallitus, Luontopalvelut 17.11.2022

Keskustelu ennallistamisen ympärillä käy kuumana. Olisiko aika viilentää sitä kääntämällä katse Itämereen, jonka keskilämpötila marraskuussa on kahdeksan asteen paikkeilla? Myös mereisiä luontotyyppejä voidaan nimittäin ennallistaa, joskin pinnanalaisia ennallistamisia on tähän mennessä toteutettu Suomessa vasta melko vähän ja uusia menetelmiä pilotoiden. Kokeiluista saadut tulokset ovat rohkaisevia: fladan, eli merestä umpeen kuroutuvan matalan lahden kynnyksen palauttamisella ja meriajokasniityn siirtoistutuksella voidaan hidastaa Itämeren luontokatoa. Tässä blogissa meriluonnonsuojelun asiantuntijat vastaavat puhuttaviin kysymyksiin ennallistamisesta.

Metsähallituksen Luontopalvelut on ennallistanut maaluontoa jo kohta 40 vuotta: soita, metsiä, lehtoja ja perinnebiotooppeja. Meillä on siis vankkaa osaamista siitä, kuinka maaluontoa ennallistetaan, ja mitä hyötyä siitä on (spoiler alert: paljonkin, siitä lisää luontopalvelujohtaja Henrik Janssonin blogissa (linkedin.com).

Mutta meriluonnon ennallistamisen olemme aloittaneet vasta muutama vuosi sitten. Suunnitelmat sen suhteen ovat kuitenkin kansallisesti kunnianhimoisia. Suomi on sitoutunut EU:n meristrategiadirektiivin tavoitteisiin eli siihen, että saavutamme Suomen merialueella hyvän tilan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi on laadittu merenhoidon toimenpideohjelma, jossa konkreettisilla toimenpiteillä edistetään hyvän tilan tavoitetta. Toimenpideohjelmassa on mukana useampi toimenpide vedenalaisen luonnon ennallistamiseksi.

Vuodenvaihteessa käyntiin polkaistussa LIFE-IP Biodiversea –hankkeessa tehdään koko rannikon kattava suunnitelma siitä, kuinka meriluontotyyppien ja lajien tilaa voidaan parantaa aktiivisin kunnostus- ja ennallistamistoimenpitein. Ennallistamista tehdään tällä hetkellä suojelualueilla, mutta myös suojelualueverkoston ulkopuolisilla yksityisillä vesialueilla on merkitystä, mikäli mielimme päästä tavoitteisiin.

Mitä me jo tiedämme meriluonnon ennallistamisesta, miksi se on välttämätöntä luontokadon torjumiseksi ja millainen rooli yksityisillä suojelualueilla on? Kutsuin kaksi meriluonnon asiantuntijaa, Metsähallituksen meritiimin luonnonsuojelupäällikön Anu Riihimäen ja Baltic Sea Action Groupin meriluonnon monimuotoisuuden asiantuntijan Anna Klemelän vastaamaan.

Mitä meriluonnon ennallistaminen käytännössä tarkoittaa?

Anu: Meriluontoa voi ennallistaa monin tavoin. On esimerkiksi mahdollista istuttaa lajeja, kuten meriajokasta, rakkohaurua tai näkinpartaisia alueille, joissa niitä on aiemmin esiintynyt, mutta joilta ne ovat myöhemmin kadonneet. Siirtoistutusten avulla pyritään palauttamaan lajirikas elinympäristö. Esimerkiksi meriajokkaan lehdillä laiduntavat monet kotilot ja äyriäiset, jotka toimivat ravintona kaloille ja niiden poikasille. Ennallistaminen voi tarkoittaa myös esimerkiksi aukiruopatun fladan suuaukon osittaista sulkemista ja veden virtauksen rajoittamista tai kosteikon tekemistä valuma-alueelle. Kaikki nämä toimet torjuvat Itämeren luontokatoa.

Millaisia ennallistamisia olemme tähän mennessä tehneet, ja mitä olemme niistä oppineet?

Anu: Olemme lähteneet rohkeasti ennallistamaan muun muassa sulkeutuneita merenlahtia eli fladoja ja kluuveja, hiekkapohjien elinympäristöjä, kuten meriajokasniittyjä sekä lisäksi suunnitteilla on muun muassa jokisuiston ennallistamasta. Vedenalaisen luonnon ennallistamista on tehty muutaman vuoden ajan ja opimme koko ajan lisää siitä, miten ennallistamista voidaan veden alla tehdä. Fladoja ja kluuveja on tähän mennessä ennallistettu pitkälti HELMI-elinympäristöohjelman puitteissa.

Ennallistaminen ei siis ole uusi asia, vaan sitä tehdään jo ja olemme kansallisesti jo sitoutuneet kaikin keinoin kääntämään Itämeren kehityssuunnan niin, että meillä olisi vuonna 2030 sellainen Itämeri, joka olisi hyvässä tilassa ja josta voisimme kaikki kestävästi nauttia.

Millaisia haasteita meri- ja rannikkoalueiden ennallistamiseen liittyy?

Anu: Suurin haaste tällä hetkellä on se, että vedenalaisesta ennallistamisesta ei vielä tiedetä kovinkaan paljon, ja kokemukset ennallistamisesta ovat melko rajallisia. Lisäksi tietysti rehevöityminen ja ilmaston lämpeneminen aiheuttavat omat haasteensa ennallistamiskohteiden valinnassa.

Olemme kuitenkin oppineet paljon muutamassa vuodessa ja opimme koko ajan lisää. Lisäksi Suomessa on tehty ja tehdään edelleen paljon toimenpiteitä rehevöitymisen hillitsemiseksi, joten uskon siihen, että kun rehevöitymiskehitys saadaan pysäytettyä, aukeaa ennallistamisessakin ihan uusia mahdollisuuksia! Pääsemme lähivuosina soveltamaan oppejamme laajemmin myös sellaisille alueille, joihin ei vielä tällä hetkellä kannata rehevöitymisen takia keskittyä.

Ennallistamisen hintalapusta on keskusteltu paljon. Miksi verorahojeni kippaaminen Itämereen kannattaa?

Anu: Kaunis ja hyvinvoiva saaristoluonto edellyttää, että luonto voi hyvin myös meren pinnan alla. Ennallistamisen avulla luodaan elinympäristöjä erilaisille vedenalaisille selkärangattomille, joita monet merilinnut käyttävät ravintonaan. Vedenalaisilla ennallistamistoimenpiteillä voidaan näin ollen auttaa paikallisia lintukantoja. Kalanpoikaset käyttävät esimerkiksi meriajokasniittyjä ja laguuneja suojapaikkoinaan, joten ennallistamisella voi olla positiivisia vaikutuksia myös alueen kalakantoihin.

Ennallistamisesta on hyötyä lopulta meille kaikille, sillä hyvinvoiva Itämeri ja saaristoluonto mahdollistavat erilaisia elinkeinoja ja virkistyspalveluja niin asukkaille kuin matkailijoillekin.

Hyvinvoiva Itämeri ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Vain monimuotoinen luonto pystyy selviytymään ilmastonmuutoksen aiheuttamista haasteista ja ylläpitämään toimivaa ekosysteemiä, josta myös me ihmiset olemme riippuvaisia.

Ennallistamista tehdään pääsääntöisesti suojelualueilla. Yksi Biodiversea-hankkeen tavoitteista onkin lisätä suojellun merialueen pinta-alaa. Voisiko minun mökkirantani olla suojelun piirissä? Mitä iloa siitä olisi?

Anna: Oman vesialueen suojelu voi olla maanomistajalle konkreettinen keino auttaa Itämerta. Suojelualue turvaa myös maanomistajaa, sillä sen kautta vesialueen omistaja voi säilyttää koti- tai mökkirantansa vedet ja merimaiseman kauniina myös tuleville sukupolville.

Suojelualueen perustaminen on mahdollista, mikäli alueelta löytyy suojelua kaipaavia lajeja tai elinympäristöjä. Suojeluun liittyvät alueen käyttörajoitukset räätälöidään kullekin alueelle erikseen, ja ne perustuvat juuri siltä alueelta löytyviin, suojelua kaipaaviin luontoarvoihin. Turhia rajoituksia ei siis tehdä, ja rajoituksiin on mahdollista kirjata myös poikkeuksia. Esimerkiksi välttämättömät ylläpitoruoppaukset voidaan sallia, vaikka ruoppaus muuten suojelualueella pääsääntöisesti kiellettäisikin.

Suojelusta päättävä viranomainen on paikallinen ELY-keskus. Suojelupäätös voidaan tehdä, kun maanomistaja ja ELY-keskus ovat saavuttaneet yksimielisyyden suojelurajoituksista.

Suojelusta kiinnostunut maanomistaja voi olla yhteydessä oman alueensa ELY-keskukseen tai Baltic Sea Action Groupiin (bsag.fi).

Miten yksityinen suojelualue saatiin perustettua Gullkronaan?

Anna: Suuri yksityisen suojelun ponnistus saatiin maaliin lokakuussa, kun BSAG:n aloitteesta ja Metsähallituksen avustuksella perustettiin Saaristomeren suurin yksityinen suojelualue Gullkronan vesille (bsaq.fi). Gullkronan merellinen suojelualue on laajuudeltaan 4800 hehtaaria, ja pitää sisällään paljon Itämeren vedenalaisen monimuotoisuuden näkökulmasta oleellisia elinympäristöjä.

Alueen kalastuskuntaan kuuluu yli 20 maanomistajaa, jotka päättivät suojelusta yhdessä. Maanomistajat olivat myös alusta saakka mukana suunnittelemassa suojeluun liittyviä rajoituksia. Näin saatiin varmistettua, että rajoitukset ovat maanomistajien näkökulmasta realistisia noudattaa. Maanomistajien suostumus ja osallisuus on tärkeää yksityisen suojelualueen perustamisessa.

Moni alueen maanomistaja otti suojelualoitteen ilahtuneena vastaan. Palautteesta kävi selkeästi ilmi, että vesialueiden yksityiset omistajat kantavat huolta Itämeren tilasta ja haluavat auttaa sitä.

Entä voiko yksityisellä vesialueella tehdä ennallistamista?

Anu: Ennallistamistoimet ovat mahdollisia myös yksityisillä vesialueilla, mikäli alue ominaisuuksiensa puolesta soveltuu ennallistamiskohteeksi. Hyvänä esimerkkinä voisi olla suojaisa merenlahti eli flada tai kluuvi, jossa lahteen johtava kynnys on ruopattu auki. Tällaisissa tapauksissa usein kynnyksen uudelleen rakentaminen palauttaa fladan luonnollisen vesitaseen ja siitä tulee taas kalanpoikasten kannalta merkittävä lisääntymispaikka.

Kirjoittaja Säde Mäkipää työskentelee LIFE-IP Biodiversea-hankkeen viestintäsuunnittelijana Metsähallituksen Luontopalveluissa.

Tämä teksti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella LIFE-IP BIODIVERSEA -hankkeessa. Teksti ei välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä. CINEA ja Euroopan komissio eivät ole vastuussa siitä, miten tässä tekstissä olevaa tietoa käytetään.

Meriluonnon puolesta – Biodiversea Life IP kartoittaa, kehittää ja kunnostaa

Fiia Haavisto, Metsähallitus, Luontopalvelut 11.8.2022

Kahdeksan vuotta ja 20 miljoonaa euroa. Yli sata ihmistä töissä yhdeksän organisaation yhteistyöhankkeessa. Suomen suurin yhteistyöhanke Itämeren monimuotoisen luonnon turvaamiseksi, Biodiversea LIFE IP, starttasi tänä keväänä ensimmäiseen maastokauteen. Maastotiimit ovat huhtikuusta alkaen työskennelleet niin harjuksen emokalojen pyynnin, lintulaskentojen, vieraspetopyyntien, meriluonnon kunnostusten kuin kestävän luontomatkailunkin kehittämisen parissa eri puolilla rannikkoa. Kahdeksan vuoden työt on jaettu 28 työpakettiin, joissa kehitetään käytännön toimenpiteitä meriluonnon suojelun ja kestävän käytön tueksi.

Resurssit meriluonnon suojeluun tulevat tarpeeseen. Kahdeksasta Itämeren Natura-luontotyyppistä kaikkien tila on arvioitu epäsuotuisaksi: joko tyydyttäväksi tai huonoksi. Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuusarviossa useat vedenalaisista yhdistelmä- ja avainluontotyypeistä, muun muassa fladat, kluuvit ja jokisuistot sekä haurupohjat ja meriajokasniityt määritettiin uhanalaisiksi. Iso osa ongelmista johtuu suoraan tai välillisesti rehevöitymisestä, mutta myös rannikon rakentaminen ja ruoppaukset uhkaavat osaa vedenalaisluonnosta, erityisesti sisäsaaristossa.

Tällä hetkellä vedenalaista luontoa suojeleva merensuojelualueverkosto kattaa kutakuinkin 11 prosenttia Suomen merialueista. Panoksia suojelualueverkoston kehittämiseen Suomen rannikolla tuo EU:n biodiversiteettistrategia, jonka kunnianhimoinen tavoite on suojella 30 prosenttia Euroopan merien pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä. Biodiversea-hankkeessa tähän haasteeseen vastataan keräämällä tietoa luontoarvoista ennen kartoittamattomilla alueilla, kehittämällä suojelualueiden tilaa kuvaavia indikaattoreita sekä tarkastelemalla suojelualueverkoston alueellista kattavuutta ja laatua.

Suojelualueiden kattavuutta tarkastelevan KOKASU-hankkeen selvityksen mukaan merialueen suojeluverkosto kattaa noin 33 prosenttia vedenalaisen luonnon osalta kaikkein arvokkaimmista alueista. Veden alla luonnon monimuotoisuus keskittyy matalille merialueille pirstaleisesti, ja se tuo omat haasteensa aluesuojelulle. Itselleni positiivinen huomio arviossa on se, että pienetkin suojelualueiden lisäykset kohdennetusti arvokkaimmille alueille parantaisivat huomattavasti uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa.

Itämeren luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi hankkeessa tehdään töitä myös aktiivisilla ennallistamis- ja kunnostustoimilla, joilla pyritään parantamaan luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen tilaa. Käytännössä tämä tarkoittaa toimenpiteitä lajien palauttamisesta historiallisille esiintymispaikoille aina laajempiin vedenlaatua parantaviin valuma-aluetoimenpiteisiin. Meriluonnon hoidon osalta on perusteltua sanoa, että olemme useiden toimenpiteiden osalta alkutekijöissä. Fladojen ennallistamisesta on saatu kokemusta aikaisemmissa hankkeissa, mutta useiden muiden vedenalaisten luontotyyppien ja lajien osalta kokemusta käytännön kunnostustoimista on vielä vähän. Uusia avauksia eri kunnostusmenetelmien ja toimenpiteiden vaikutusten seurannan osalta tehdään seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Tavoitteena on luoda kansallinen kunnostussuunnitelma, joka toimii tiekarttana meriluonnon kunnostuksiin myös hankkeen jälkeen.

Kun alueena on koko rannikko, saa tämä tavoite oman pääni hieman pyörälle. Potentiaalisten kunnostuskohteiden etsintää ei tarvitse kuitenkaan aloittaa tyhjältä pöydältä. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma VELMU on tuottanut tietoa vedenalaisesta monimuotoisuudesta jo pitkään, vuodesta 2004 alkaen. Kartoitustiedon lisäksi meillä on käytössä koko rannikon kattavia aineistoja, muun muassa ilmakuvista poimitut ruoppaukset ja rantarakenteet, uhanalaisten lajien ja luontotyyppien mallinnetut esiintymisalueet ja historialliset ilmakuvat. Paikkatietoaineistot yhdessä asiantuntijoiden paikallistuntemuksen ja maastokäynneillä kerätyn tiedon kanssa muodostavat kunnostussuunnitelman rungon, jota tarkastellaan hankkeen aikana.

Käytännössä meriluonnon kunnostuksia pilotoidaan hankkeen aikana lähes sadassa kohteessa Itäiseltä Suomenlahdelta Perämerelle saakka. Hihat on kääritty ja maastoon suunnanneet etsivät potentiaalisia kalastokunnostuskohteita, kosteikkojen paikkoja, ennallistettavia matalia lahtia, laguuneja ja jokisuistoja.

Uusia menetelmiä laji-istutusten osalta kehitetään avainlajien kuten rakkohaurun, näkinpartaislevien ja meriajokkaan palauttamiseksi historiallisille esiintymispaikoille. Kesäkuussa työt tällä saralla aloitettiin Merenkurkussa pilotoimalla ensimmäistä kertaa näkinpartaislevien siirtoistutusta. Tammisaaressa sukeltajat ovat kartoittaneet toissa vuonna istutettujen meriajokaslaikkujen juurtumista ja leviämistä.

Käynti on osa seurannan kehittämistä, jota tarvitaan toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Lajien palauttaminen historiallisille esiintymispaikoille ei meriympäristössä ole nimittäin helppoa. Näkinpartaislevät ovat esimerkiksi hyvin herkkiä ympäristön muutoksille ja siirrettyjen yksilöiden elossa säilyvyys ei ole välttämättä kovinkaan suuri. Kokemukset meriajokkaan palauttamisesta muualta Itämereltä osoittavat, että suurin syy epäonnistumisiin on heikon istutuspaikan valinta: lajin aikaisemman esiintymispaikan ympäristöolosuhteet ovat heikentyneet niin, että laji ei paikalla enää menesty. Selvitettävä avainkysymys onkin, millä menetelmillä ja millaisille alueille istutuksia tulisi toteuttaa, jotta toimenpiteillä saadaan positiivista aikaiseksi.