Monikäyttömetsistä inventoidut muinaisjäännös- ja kulttuuriperintökohteet kertovat ihmisen ja luonnon välisestä vahvasta siteestä ja luonnon tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Metsän ja veden antimet houkuttelivat jo Suomen varhaisimpia asukkaita noin 9 500 vuotta sitten aina Pohjanmaalle ja Tunturi-Lappiin saakka. Asuinpaikoilta löydetyt palaneen luun palaset kertovat ihmisten kalastaneen haukea ja metsästäneen majavaa, peuraa ja hirveä.

Metsästyksen ja kalastuksen lisäksi metsät ovat tarjonneet pohjan uusille elinkeinoille ja elintason parantamiselle. Vaaroille raivatuista kaskipelloista on merkkinä peltoröykkiöiden reunustamia reheviä aukeita ja rakennuksista kivijalkoja sekä kivistä tehtyjä uuneja.

Luonnosta on peräisin myös Suomen ensimmäinen vientituote: terva. Tervanpoltto näkyy Pohjanmaan ja Kainuun metsissä tuhansina tervahautoina ja satoina pieninä tervapirtteinä. Tervan lisäksi rautateollisuus tarvitsi 1800-luvulla metsistä saatavaa hiiltä ja vanhoja rautaruukkeja ympäröivät hiilimiilut ja miilunpolttajien majat erottuvat edelleen maastossa.

Luonto on kaiken hyvän lisäksi ollut ihmiselle myös arvaamaton ja pelottavakin. Halla on vienyt sadon ja järvi tai kaatuva puu talon isännän tai metsässä kulkijan. Metsistä kartoitetut vainajien muistoksi tehdyt karsikkopuut, haudat ja hautasaaret kertovat elämän toisesta puolesta.

Monikäyttömetsät kätkevät sisäänsä myös paljon toisen maailmansodan aikaista vaiettua historiaa, kuten vankileirejä, hautoja ja neuvostopartisaanien tukikohtia. Sotien jäljet näkyvät yhä Lapissa, Kainuussa ja Itä-Suomessa lukuisina puolustusasemina, panssariesteinä ja juoksuhautoina.