Monen luonnonsuojelualueen hoitoon kuuluu laiduntavia eläimiä: lehmiä, lampaita ja hevosia. Karjaansa luonnonlaitumelle kesätöihin vievä maaseutuyrittäjä onkin avainasemassa arvokkaan luonnon säilymisessä. Lue maatalousyrittäjien kommentteja ja kertomuksia siitä, miksi he ovat lähteneet yhteistyöhön ja solmineet laiduntamissopimuksen. Kertomukset on kerätty osana Lumovoimaa!-hanketta.

• Kesäinen Dåvits on laiduneläinten paratiisi.
• Saltfjärdenin lintutornista Kirkkonummella voi lintujen lisäksi bongailla lehmiä.
• Kyyttöjen kesäloma vietetään maisemanhoidon parissa Kirkkonummen Medvastössä.
• Laidunnusta kaupunkialueella – ylämaankarjaa Porvoon keskustan tuntumassa.
• Laidunyrittäjyys pääelinkeinona Meri-Porissa.

Kesäinen Dåvits on laiduneläinten paratiisi

Kirkkonummen Dåvitsin alueella laiduntaa nautakarjaa ja lampaita jylhän kauniilla merenrantaniityllä, joka on suojelualuetta. Sekä alue että laiduneläimet hyötyvät laidunnuksesta.

Nautojen ja lampaiden koti on Herrakunnan lammas -tilalla. Omistajapari Jaakko Jussilan ja Sari Jaakolan eläimet ovat laiduntaneet Dåvitsin aluetta jo vuodesta 2013 lähtien. He ovat tehneet laidunsopimuksen Metsähallituksen kanssa myös läheisestä Medvastön alueesta.

– Halusimme laidunyrittäjiksi, koska mielestämme tuotantoeläinten valjastaminen luontoarvojen hyväksi on kaikin puolin järkevää: eläimet voivat monimuotoisissa olosuhteissa paremmin kuin peltolaitumilla ja peltoalaa säästyy muuhun tuotantoon. Tällä tavoin voidaan palata jossain määrin takaisin perinteiseen maatalouteen, jossa luonnontilaiset alueet on hyödynnetty tehokkaasti luonnoneläimiä hyödyttäen. Kaikkeen kotieläintuotantoon tämä ei välttämättä istu, mutta meidän tapauksessamme se tuo suuria hyötyjä, Jaakko Jussila toteaa.

Eläimet tuodaan alueelle toukokuussa ja takaisin kotitilalle ne lähtevät yleensä syyskuun lopulla. Viime kesänä alueella käyskenteli Highland-nautakarjaa ja kainuunharmas -lampaita. Kainuunharmas on harvinainen ja uhanalainen Suomen alkuperäisrotu.  Harmakset syntyvät mustina ja eläimen ikääntyessä väri vaalenee kaikkiin sävyihin valkoisen ja tummanharmaan väliltä.

”Laidunnus luonnonlaitumilla luo eläimille paratiisimaiset olosuhteet. Monipuolinen vaihteleva maasto on mielenkiintoinen liikkua ja eläimet voivat etsiä erilaisia suojapaikkoja. Vaihteleva kasvusto tuo monipuolisemman ruokavalion ja tuo lihaan nyansseja, johon yksipuolisella ruokinnalla ei päästä”, Jussila summaa.

Laidunsopimuksien myötä tila on saanut lisää laiduntilaa. Yhteistyö Metsähallituksen kanssa on sujunut hyvin luontevasti.

– Keskusteluyhteys on ollut toimiva. Askarruttaviin kysymyksiin ja ongelmakohtiin reagoidaan hyvin, koska yhteisellä asiallahan tässä ollaan.

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi luonnonlaitumien käyttö hyödyttää tilan tuotteiden markkinointia.  Ostajia löytyy hyvin laadukkaalle ja hienorakenteiselle niittylihalle, Suomen huippuravintoloita myöten.

Maisema muuttunut paljon

Eläinten hyvinvoinnin huomaa esimerkiksi sillä, että eläin on rauhallinen ja lampaan villa on hyvässä kunnossa.  Samalla naudat ja lampaat popsivat näkymää avarammaksi ja laiduntaminen säilyttää harvinaisia elinympäristöjä uhanalaisille kasvi- ja eliölajeille. Alueelle on ilmestynyt uutena lajina muun muassa silmälläpidettävä ketoneilikka (Dianthus deltoides).

Laidunnuksen lisäksi Jaakko Jussila niittää aluetta ympäröivää, kosteaa ruokoluhtaa itse suunnittelemalla niittokoneellaan.

– Niittokone rakennettiin, koska halusimme varmistaa sankkojen ruovikkoalueiden laidunnuksen onnistumisen. Tiheissä paikoissa laidunnus ei vain onnistu, koska vanha ruokomassa estää nautoja syömästä uutta kasvustoa. Kun vanha kasvusto poistetaan, uusi kasvusto on seuraavana vuonna kuin tarjottimella, mistä ruo’on taantuminen alkaa, Jussila kertoo niiton tarpeellisuudesta.

Dåvitsin rantalaidun on muuttunut huomattavasti hoidon myötä. Aluetta ympäröi aiemmin korkeakasvuinen ruovikko. Niiton ja laidunnuksen ansiosta järviruo’on tilalla on jo monin paikoin matalaa merenrantaniittyä. Laiduntaminen on myös kuivattanut luhtaa, ja nykyään nautojen lisäksi myös lampaat viihtyvät ulompana rantaniityllä.

Maisemat miellyttävät myös omistajaparia.

– Dåvitsissa käy aina mielellään, näissä kauniissa maisemissa rauhoittuu ja mieli lepää, sanoo Sari Jaakola.

Lehmät ja lampaat hyvässä sovussa

– Lampaat ja lehmät ovat samalla laajalla laitumella ja yhteiselo on sujunut hyvin. Katraat ja lauma kulkevat eri paikoissa saman aidan sisällä, välillä makoilevat vierekkäin. Öisin eläimet nukkuvat usein yhdessä, metsän suojassa.

Naudat ja lampaat laiduntavat hieman eri tavalla. Lammas valikoi syömiään kasvejaan tarkemmin ja syö hyvin esim. puiden ja pensaiden lehtiä. Nautakarja sopii hyvin esim. ruovikoituneen rantaniityn hoitoon ja syö lampaita kosteammilla alueilla.

Saltfjärdenin lintutornista Kirkkonummella voi lintujen lisäksi bongailla lehmiä

Saltfjärdenin luonnonsuojelualueen merenrantaniityllä laiduntaa hiehoja ja ylämaankarjaa. Laitumet ovat melkein kotilaitumia kirkkonummelaiselle Mari Lindströmille, jonka tila sijaitsee laitumien kupeessa. Eläimiä Lindström laiduntaa kotitilansa ja Saltfjärdenin lisäksi kahdella muulla luonnonsuojelualueella, joista toinen on Kirkkonummella ja toinen Inkoon Kopparnäsissä.

Saltfjärdenin laidun on laaja, ja sitä voi ihastella alueen lintutornista. Linnustollisesti arvokas alue on osa Saltfjärdenin–Tavastfjärdenin Natura 2000 -aluetta. Laajan laitumen laidunnuksen tehostamiseksi lähitilalliset Mari Lindström ja Peter sekä Max Nyberg ovat tehneet laitumesta yhteislaitumen ja naudat laiduntavat aluetta lohkoissa. Laitumella on vuonna 2020 ollut 76 hiehoa, jotka tulevat kolmelta eri tilalta. Lisäksi Marilla on omaa ylämaankarjaa 86 yksilöä, jotka on jaettu Saltfjärdenin hieholaitumen viereiselle laitumelle ja Kopparnäsiin.

– Päädyin ylämaankarjaan aikoinaan, koska totesin, että omalla 60ha maatilallani viljan viljely ei olisi kannattavin vaihtoehto. Sitten täytyi jotain keksiä, ja ylämaankarja ja karjankasvatus tulivat mukaan kuvioihin, Lindström kertoo.

Laitumet Saltfjärdenissä ovat ruovikoitunutta entistä merenpohjaa. Tänä vuonna laitumilla järviruoko on kasvanut kovaa vauhtia ja ne täytyy niittää kesän lopuksi. Kesä oli ilmeisen otollinen lämmön ja kosteuden osalta ja kasvit ovat päässeet kasvamaan ennätyspitkiksi. Yleensä kaikilla laitumilla ei ole tarvinnut niittää.

– Nämä ovat isoja alueita ja näkee jo ennen kesän loppua, jos eläimet eivät ehdi kaikkea syömään. Niiltä osin alueet täytyy sitten niittää. Vesialueella kasvavan ruovikon osalta eläimet eivät toki edes kaikkea syö, mutta ne putsaavat tehokkaasti alueilta aina ne kasvustot, jotka kelpaavat, Lindström kertoo.

Ylämaankarja on hyvä maisemanhoitaja

Lindströmillä on ollut ylämaankarjaa nyt kuusi vuotta. Sinä aikana hän solmi käyttöoikeussopimukset Metsähallituksen Luontopalveluiden kanssa Kopparnäsin sekä Saltfjärdenin lintutornin itäpuolen laitumesta. Uusimpana mukaan liitettiin laidunta myös Saltfjärdenin eteläosasta. Yhteensä alueita on noin 100ha Kopparnäs mukaan luettuna.

Kopparnäsissä on kalliota, joka sopii ylämaan karjalle paremmin ja sinne olisi riskialttiimpaa viedä tavallisia hiehoja. Lindströmin mukaan on mukavaa, kun karja pääsee laiduntamaan niille sopiviin ja mielekkäisiin maastoihin.

– Ylämaankarjaa ajatellen olisi turha käyttää niille peltolaitumia. Ylämaan karja on niin hyvä hyödyntämään kaikkea, mitä ympäristöstään löytää ja esimerkiksi ruovikot ovat niille erityisen hyviä. Nyt peltoja voi hyödyntää esimerkiksi rehun tekoon.

Merenrantaniittyjä ja muita arvokkaita perinnebiotooppeja löytyy monelta rannikon luonnonsuojelualueelta. Itämeren rehevöitymisen ja laajamittaisen rantalaidunnuksen vähennettyä alueet ovat alkaneet kasvaa umpeen, jolloin niille tyypillinen lajisto häviää. Lintukosteikoilla esimerkiksi kahlaajat tarvitsevat avointa rantaniittyä pesimis- tai muutonaikaisiksi ruokailualueiksi. Laiduntaminen estää alueiden pensoittumisen ja puustottumisen.

– Sen huomaa nopeasti esimerkiksi alueilla, joilla kasvaa leppää, miten nopeasti puustottuminen tapahtuu. Eläimet saavat luonnonlaitumilta lajinomaista ruokaa ja samalla laitumet pysyvät avoimina.

Laidunyrittäjän työ vaatii päivittäisiä toimia

Laiduntaminen aloitetaan keväällä, kun eläimet tuodaan toukokuun lopulla laitumille eläinkuljetustraktorilla. Ensin hiehot totuttelevat muutaman päivän pienemmässä aitauksessa, josta ne sitten päästetään isommalle laitumelle. Pientä aitausta hyödynnetään myös hiehojen erottelussa kesän lopulla.

– Eläimet laiduntavat syyskuun puoleen väliin asti. Sitten merivesi nousee liian korkealle, ja talvella koko laidun on veden alla.

Lindströmillä on tapana käydä kaikki laitumet läpi päivittäin, niin Saltfjärdenissä kuin Kopparnäsissä. Aikaa tähän kuluu suunnilleen viitisen tuntia päivässä. Kierroksilla lasketaan kaikki eläimet ja tarkistetaan, että ne ovat terveitä. Tietysti, jos jotain on laitumella mennyt rikki tai on muuta hämminkiä, niin aikaa kuluu enemmän. Päivittäin mitataan myös aitauksien sähköt. Lindström toteaakin, että jos haluaa pitää eläimiä, täytyy huolehtia niiden turvallisuudesta ja, että ne pysyvät laitumella.

Kesän isoin työ on aitojen alusten raivaaminen ja niittäminen.

– Ilman niittoa sähkö ei kulje aitojen langoissa, joten se on pakko tehdä muutaman kerran kesässä.

Lindströmin mukaan yhteistyö Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa on sujunut hyvin. Luonnonlaitumien lisäksi hänen tilansa kotilaitumella on kaksi suojeltua metsäsaareketta ja niiden osalta käydään säännöllisesti Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa läpi, mitä on toteutettu ja mitä toimenpiteitä täytyy tehdä seuraavaksi.

– Säännöllinen yhteydenpito on madaltanut kynnystä ottaa yhteyttä aina, jos jokin asia on mietityttänyt. Kanssakäymistä on helpottanut myös, kun tiedossa on suora kontakti, jolta heti kysyä asiasta.

Kyyttöjen kesäloma vietetään maisemanhoidon parissa Kirkkonummen Medvastössä

Medvastön merenrantaniityllä on tilaa laiduntaa. Jouko Helanderilla on ollut siellä kyyttöjä eli Itä-Suomen karjaa kesätöissä jo kuusitoista kesää. Laidunyrittäjäksi hän päätyi aikoinaan vahingossa, mutta nyt laitumia on jo kolmella alueella; Medvastössä, Nuuksiossa ja Vanhankaupunginlahdella Viikissä.

Helander aloitti karjanpidon jo 25 vuotta sitten. Laidunyrittäjäksi hän kertoo päätyneensä sattuman kautta.

– Päädyin laidunyrittäjäksi ihan vahingossa. Omia laitumia ei ollut tarpeeksi ja jostain sain ajatuksen soittaa Metsähallitukselle ja sieltä löytyi heti tarjolle useampi vaihtoehto. Silloin ei luonnonlaitumista oikein mitään edes tiedetty, kohteiden etsimistä ja aitaamista vasta aloitettiin. Tähän hommaan voi alkaakin, mutta oli se enemmän sellaista ajautumista. Lehmät sai viedä alueelle kesäksi ja kävit niitä siellä hoitamassa. Esimerkiksi tukien osalta tilanne on ihan erilainen nykypäivänä ja asiat ovat paljon paremmin, Helander pohtii laidunyrittäjäksi ryhtymisen alkuaikoja.

Nykyään Helanderilla on eläimilleen käytössä kolme hyvin erilaista laidunta. Esimerkiksi Nuuksion laitumet ovat kasvilajistoltaan monilajisia kuivia ketoja ja osa tuoretta niittyä, kun taas Medvastön kosteat merenrantaniityt olivat alkuaikoina järviruo’on valtaamia. Viikissä taas on aivan erilaista ja siellä Vantaanjoensuisto tuo alueelle niin paljon ravinteita, että ruoho ja heinä kasvavat aivan eri tahtia.

Kyyttöjä Helanderilla on yli 90 ja lampaita 160, ne on jaettu eri laitumille kesäisin. Joillain laitumilla on pelkästään lampaita ja osassa lampaita sekä lehmiä yhdessä.

– Medvastössä on pelkästään kyyttöjä. Alkuvuosina lampaita oli myös täällä, mutta ne eivät pysyneet aidoissa. Ensi vuodeksi, kun aidat korjataan, niin sekin ongelma korjaantuu.

Ensi kesänä Medvastöhön on tulossa 40 kyyttöä ja 100 lammasta, sillä aluetta laajennetaan. Lampaita siirrellään laitumelta toiselle kesän aikana. Lampaat raivaavat tehokkaasti esimerkiksi terva- ja harmaaleppää. Lehmät pysyvät samassa paikassa koko laidunnusajan.

– Lehmiä on paljon vaikeampi siirrellä, jos keskikesällä yrittäisi saada näitä liikkeelle, niin ne eivät suostu lähtemään. Nyt syksyllä ne tulevat sitten aivan mielellään kotiin takaisin. Ei tarvitse kuin huutaa kovaa, niin ne tulevat jo kovaa vauhtia.

Paras mahdollinen ympäristö kyytöille

Aina laidunnuskauden alkaessa täytyy miettiä, paljonko eläimiä kullekin laitumelle laitetaan – mistä yksilöistä muodostuu sopivin lauma, jotka ovat helppohoitoisia ja eivät karkaile. Laidunyrittäjälle luonnonlaitumista on hyötyä juuri siinä, että eläimille on laaja laidunnusalue ja hyvää syötävää. Helanderin kyytöille tämä on parhain mahdollinen paikka, jossa kesiään viettää. Niille löytyy suojaisia makuupaikkoja metsäsaarekkeista ja monipuolisesti ruokaa. Lehmät syövät hyvinkin tasaisesti kaiken pois, vaikka aluetta ei ole mitenkään lohkotettu.

– Joskus saattaa kesäisin olla puolenkin hehtaarin ala, jota lehmät eivät syö ollenkaan. Silloin täytyy mennä tarkistamaan, onko merivesi esimerkiksi tuonut jotain talven aikana. Tällaisilla alueilla korkea kasvillisuus täytyy niittää pois.

Kaikkien laitumien aidat kierretään ja korjataan keväällä ennen laidunnuskautta, sillä talvi tekee aina tuhojaan. Kesän aikana laidunyrittäjän työ on enimmäkseen valvontaa. Luonnonsuojelualueella on esimerkiksi vanhempaa lahopuuta, jotka saattavat kaatuilla aitojen päälle ja niitä täytyy korjailla.

– Ainahan tapahtuu jotain. Ihmiset soittelevat, että nyt on yksinäinen lehmä eksynyt laitumelta tai joku lehmistä sairastuu. Valmiina saa olla koko ajan, kun eläimiä on täällä, että pääsee heti apuun, jos jotain tapahtuu.

Iso työ on ollut myös tervalepän raivaus kerran kesässä. Tervaleppää kasvaa laitumella isolla alueella ja sen raivaus on tehty tähän asti raivaussahalla käsin, jatkossa raivaus onnistuu lampaiden avulla.

Työ on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta

Muistavatkohan Lumovoimaa-hanketta pidempään seuranneet erään pienen Valkovuokko-vasikan? Nykyisin jo isoksi kasvanut Valkovuokko laiduntaa tänä kesänä Medvastössä. Vuoden 2018 kesällä pienen vasikan kesää kuvattiin Metsähallituksen Suomen kansallispuistot -Facebook-sivulla. Silloin Valkovuokko kirmaili laitumilla ensimmäistä kesäänsä äitinsä Narsissin kanssa. Valkovuokon tarina olikin saanut jatkoa ja laitumella vastassa ensimmäisenä olikin tällä kertaa pieni Kangasvuokko-vasikka. Yhdennäköisyydestä äitinsä Valkovuokon kanssa ei voinut erehtyä.

Yhteistyö Metsähallituksen kanssa on ollut Helanderin mukaan alusta alkaen asiallista. Tekemiselle on tarjottu hyvät puitteet ja kun on oikeasti kiinnostunut laidunyrittäjän töistä, niin hommansa haluaa tehdä hyvin.

– Tästäkin alueesta on tullut paljon kiitosta. Silloin, kun ensimmäisen kerran kävin täällä katsomassa, pieni epäusko kyllä iski. Voiko tänne tosiaan eläimiä tuoda? Merivesi oli korkealla ja ruovikko oli kolme-neljä metristä. Sitten alue niitettiin koneella ja paikka näytti aivan erilaiselta. Aluksi lehmiäkin oli alueella paljon enemmän, sillä ruovikko kasvoi niin tehokkaasti, mutta pikkuhiljaa se alkoi hiipumaan.

Ensi kesänä Medvastön laidun laajenee entisestään ja laitumelle tulee portit, joista yleisökin pääsee kulkemaan alueelle.

– Alue on niin iso, että tuntuisi hassulta, etteivät ihmiset saisi täällä kulkea. Eläimet eivät kuitenkaan pahastu ihmisistä eivätkä ihmiset eläimistä. Lähialueen asutuksessa ja mökkiläisissä lehmät ovat joka kesä positiivinen asia. Tätä hommaa on alettu arvostamaan, mikä on tietysti todella hienoa.

Laidunyrittäjyys pääelinkeinona Meri-Porissa

Pomarkussa asuvan laidunyrittäjän, Matti Peltomaan, 250 naudasta lähes kaikki laiduntavat suojelualueilla. Vain kaikkein vanhimmat ja kiukkuisimmat sonnit sekä nuoret, luonnonoloihin kokemattomat naudat ovat tilalla Pomarkussa. Hänen käyttämillään laitumilla, joita on 11, laiduntaa lisäksi myös vuokranautoja ja -lampaita.

– Tämä on pääsääntöisesti kesäaikaista työtä. Karjan kuljetusten ja valvonnan lisäksi laiduntajan työhön kuuluu aitojen tarkastusta ja korjausta sekä mm. niittoa ja raivausta, toteaa Matti, kun menemme laitumelle Meri-Porissa Kokemäenjoen suistoalueella.

Porissa, Meri-Porissa, Lampaluodossa, Ahlaisissa ja Pomarkussa sijaitsevilla laitumilla luontoa hoitavat nykyään pääasiassa holstein- ja ayrshire-sonnit, mutta vuokranaudoissa mukana on vielä myös kyyttöja, itäsuomenkarjaa, joita Matti hankki aivan ensimmäiseksi, kun hän aikoinaan aloitti yrittäjyytensä luonnonlaitumilla.

– Ajattelin silloin, että tällaiset alkuperäiset suomalaiset eläimet, jotka ovat ennenkin laiduntaneet niitä alueita, soveltuisivat siihen kaikista parhaiten. Ja niin asia tietysti olikin.

Peltomaan yhteistyö Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa alkoi melkein heti hänen laidunyrittäjyytensä alkutaipaleella.

– Huomasimme aika pian tällaiset vanhat perinnebiotoopit, joita Metsähallitus oli ostanut yksityisiltä omistajilta. Sitä kautta otimme yhteyttä ja olen ollut hyvin kiitollinen siitä, että yhteistyö lähti todella jouheasti ensimmäisestä yhteydenotosta eteenpäin, kehaisee Matti ja heilauttaa kättään laitumen puustoisen osan suuntaan. – Tuolla niitä kyyttöjä on.

Peltomaa katselee suistoalueelle ja osoittaa laidunalueen rajaa. Aidan toisella puolella järviruoko kohoaa korkealle päidemme yläpuolelle. Ruokohelpi on kuulemma nautojen herkkua ja työn jälki näkyy, mikä onkin Peltomaan mielestä laidunyrittäjän työssä antoisinta.

– Meillä on sellaisia laitumia, joista itsekin epäilin, että ovatko ne koskaan laitumia olleetkaan. Mutta alkuraivausten, niittojen ja laidunnuksen jälkeen niistä on todella tullut niittyjä. Hoidon myötä lintukantakin on alueilla rikastunut valtavasti, minkä ansiosta myös lintuharrastajat ovat löytäneet ne.

Matti Peltomaan keskeisiä vaatimuksia laidunalueille on, että alueiden on oltava tarpeeksi isoja, että ne ovat taloudellisesti kannattavia.

– Kun se tavoite toteutuu, niin ihan mieluiten me otamme luonnonsuojelualueita. Ihan siitäkin syystä, että suojelualueet tulevat suurella todennäköisyydellä säilymään pitkään laidunalueina.

Peltomaalla on myös haaveena, että heillä olisi mahdollisuus rakentaa hyvä infra kaikille laidunalueille. Tämä pitäisi käytännössä sisällään toimivat tieyhteydet, hyvät kokooma-aitaukset ja helposti tarkastettavat ja huollettavat aidat.

Peltomaan mielestä laidunyrittäminen on paikallisesti kannattavaa, kun suunnittelu ja pohjatyöt on hyvin tehty ja kulkuyhteydet ovat kunnossa.

Kun astelemme laitumelta poispäin, kysyn häneltä laidunyrittämisen tulevaisuudesta. Peltomaa uskoo, että laidunyrittäjyys, varsinkin luonnonsuojelualueilla, tulee olemaan yrittäjälle jatkossa entistä turvallisempaa. Mutta hän pohtii myös, että todennäköisesti pientilalliset eivät varmaankaan jaksa keskittyä laidunyrittäjyyteen.

– Tulevaisuudessa suunta saattaa olla sellainen, että jotkut keskittyvät pelkästään laidunyrittäjyyteen ja tekevät yhteistyötä toisten maanviljelijöiden kanssa.

Kun Matti Peltomaa aloitti laidunnuksen, hänellä oli jo kokemusta karjahoidosta, mutta hän myöntää, että näkemys laidunnuksesta luonnonhoitoalueilla on jalostunut paljon kymmenen vuoden aikana. Hänen mielestään täytyy ymmärtää, miten suojelualueita kannattaa hoitaa ja miten siellä pitää ottaa huomioon erilaiset luontoarvot ja -tyypit ja myös se, miksi mikäkin kohde on luonnonsuojelualue.

– Sen ymmärtäminen ja sinne nautojen tuominen ovat olleet sellaisia asioita mitä on opiskeltu koko matkan varrella. Semmoinen monivaiheinen tie se on sitten ollut tähän asti.

Teksti ja kuvat: Marko Alakruuvi, Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut.

Laidunnusta kaupunkialueella – ylämaankarjaa Porvoon keskustan tuntumassa

Porvoon Ruskiksen luonnonsuojelualuella laiduntavat ylämaankarjan sonnit nauttivat rantamaisemista. Kesällä 2019 äijäporukassa on 11 sonnia Ratia Ranch -maatilalta. Ratian karjaa laiduntaa Ruskiksella jo neljättä kesää.

Sonnit tekevät maisemanhoitoa toukokuun lopusta syyskuun loppuun ja samalla tilan laitumia voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen.

Maatalousyrittäjä Johanna Ratia on huomannut, että sonnit pitävät kesälaitumestaan: ”Viihtyvät hyvin, ovat rauhallisia ja tyytyväisiä. Myös sonnien lihakset kehittyvät, kun maasto on vaikeakulkuisempaa ja vaihtelevaa.”

Johannan mielestä on hienoa myös, että kosteikkoalueen kasvit, hyönteiset ja lintulajit hyötyvät sekä luonnon monimuotoisuus lisääntyy.

Ruskiksen alue sijaitsee Porvoon keskustan tuntumassa. Laitumella on kokoa 20 hehtaaria, josta osa sijoittuu suositun tien varrelle. Monet porvoolaiset suuntavat kävelylenkkinsä laitumen lähelle ja seuraavat sonnien touhuja. Karjasta on tullut tuttua maisemaa ja esimerkiksi lapsille mahdollisuus tutustua maatilan eläimiin.