1.11.2024 Sinna Vanhala

Kainuun metsät ovat täynnä historiaa ja tarinoita, jotka ulottuvat vuosisatojen taakse. Tänä kesänä minulla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Metsähallituksen vanhojen ja luonnontilaisten metsien inventointiin. Jokainen askel metsässä vei minut ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin kaskeaminen, tervanpoltto, savotat ja tukinuitto olivat arkipäivää. 

Metsäalan osaamisen lisäksi työni on vaatinut ymmärrystä paikallisesta kulttuurihistoriasta ja sen vaikutuksista metsien käyttöön. Metsät ovat olleet elinkeino satojen vuosien ajan, ja se tarkoittaa, että koskemattomia metsiä on vähän jäljellä.  

Kesän aikana metsistä on löytynyt lukuisia merkkejä menneiltä ajoilta. Kun katsoo kartasta inventoitavan kohteen nimeä, siitä pystyy jo päättelemään sen metsänkäsittelyhistorian. Paikat, joiden nimessä on aho, huhta ja halme kertovat alueen kaskiviljelystä, joka oli vielä 1700-luvulla tärkein viljelymenetelmä. Olen myös löytänyt keloista kruununleimoja, joilla puut on merkitty kaskeamista tai tervanpolttoa varten kauan aikaa sitten. Olen merkinnyt leimatut puut Metsähallituksen järjestelmään, jotta ne voidaan tulevaisuudessa ottaa huomioon mahdollisessa metsänkäsittelyssä.

Tervahautoja olen löytänyt inventoinnissa useita ja olen merkannut niitä Metsähallituksen tietojärjestelmään. Tervanpoltto on ollut täällä Kainuussa 1800-luvulla merkittävä elinkeino, joka vähitellen syrjäytti kaskiviljelyn. Tervatalous tarjosi alueen asukkaille uusia elinkeinoja. Tervahauta erottuu selkeästi maastossa. Se on pyöreä, useita metrejä leveä kuoppa, jossa voi olla korkeat reunat. Haudoissa poltettiin tervaa, jota kuljetettiin tynnyreissä ulkomaille. Jotkin tervahaudat erottaa hyvin myös vinovalovarjokuvasta, joka visualisoi maaston pinnanmuotoja ja korkeuseroja. 

Maastossa näkyy myös kauan sitten kirveellä, pokasahalla tai justeerilla kaadettuja puita, jotka ovat voineet olla pystyssä satoja vuosia ennen kaatamista. Ympäröivä metsä ei välttämättä ole yhtä järeää kuin nämä puut, sillä suurimmat petäjät on aikanaan käytetty joko tervanpolttoon tai hakattu savotoissa. Tämä metsänkäsittely näkyy edelleen metsien rakenteessa. 

Inventoinnissa selvitetään myös lahopuun määrää. Mukaan lasketaan ihmisen sahaamia kantoja. Jotkin kannot ovat edelleen hyvin näkyvillä, vaikka niiden sahaamisesta on voinut kulua kymmeniä vuosia tai yli sata vuotta. Nämä ovat jäänteitä savotasta. Tuolloin tukkijätkät kaatoivat puita ja valmistelivat tukit kuljetettavaksi hevosilla uittoväylän varrella sijaitsevaan puiden varastointipaikkaan eli lanssiin. Tukit kuljetettiin vesistöjä pitkin sahoille ja tehtaille, sidottuina lauttoihin ja ohjattuina virtojen mukana määränpäähänsä. Metsätyöläiset asuivat savottakämpissä, ja työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, mutta savotta oli elintärkeä paikalliselle taloudelle ja tarjosi monille perheille elannon. 

Oma kiinnostukseni metsään on syntynyt jo lapsuuden retkistä ja halkosavotoista. Perinteet ovat aina kiinnostaneet minua, erityisesti metsäalalla. Tämä työ on laajentanut ajatteluani metsien käytön monimuotoisuuden tärkeydestä metsätaloudessa. Metsätöissä on ennen mukana kuljetettu sahaa, kirvestä ja kuorimarautaa. Myöskään silloin ei pakkaset ja lumikinokset metsätöitä hidastaneet, vaan elanto oli kiinni metsätöissä. Tämä herättää syvää kunnioitusta vanhan ajan metsätyöläisiä kohtaan. Heidän työnsä jäljet tulevat näkymään vanhoissa metsissä vielä pitkään. 

Kulttuuriperintö monikäyttömetsissä | Metsähallitus