Evon retkeilyalueen ja Päijänteen kansallispuiston rakennettu kulttuuriperintö inventoitiin vuonna 2022. Työn tarkoituksena oli selvittää kulttuuriympäristöjen ja rakennusten arvoja ja miten ne liittyvät alueen sekä valtakunnan historiaan, sekä kartoittaa kohteiden yleiskuntoa. Selvityksistä saadaan paljon tarvittavaa lisätietoa kohteiden hoidon ja käytön tueksi.
Selvitykset kohdentuivat Metsähallituksen Luontopalvelujen hoidossa olevaan, vanhaan rakennuskantaan Evon ja Päijänteen alueella. Inventointi lisää tietoa Päijänteen ja Evon historiasta ja rakennetusta ympäristöstä. Inventointityön toteutti Saatsi Arkkitehdit Oy.
Evon retkeilyalue
Evolla tarkasteltujen kohteiden historia alkaa 1800-luvun alkupuolelta, joskin alueella tiedetään asutun jo ainakin 1300-luvulla. Ennen Evolla 1787 toteutettua isojakoa Iso-Evolla oli pääasiassa kruununtiloja, jotka saivat elantonsa esimerkiksi metsätöistä ja tervan poltosta. Isojaon seurauksena perustettiin useita uudistiloja, ja kaikki säilyneet rakennuskohteet ovat isojaon jälkeiseltä ajalta. Isojako oli mittava uudistus, jossa yksityistettiin kylien yhteismaita ja toisaalta jaettiin kruunun maita uudisasukkaille. Uudisasukkaiden toivottiin levittävän asutusta syrjäseuduille ja kanavoivan tilojen väestöreserviä uusille asuinpaikoille – sekä tietenkin saattavan kruununmaat tehokkaampaan ja yhteiskuntaa hyödyttävämpään käyttöön.
Evon kruununpuisto perustettiin vuonna 1856. Kaksi vuotta myöhemmin tehtiin päätös Suomen ensimmäisen metsäopiston perustamisesta Evolle. Opiston rinnalla toimi myös metsänvartijakoulu. Kruununmailla asuvien torppareiden tilat rakennuksineen otettiin myös vähitellen metsänhoitajien käyttöön. Evon alueen rakennettua ympäristöä yhdistääkin sen voimakas kytkös sekä valtionmetsien käytön historiaan että metsänkäytön opetukseen. Sama perintö jatkuu Evolla yhä; Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti jatkavat metsäopiston työtä ja vuonna 1994 perustettu retkeilyalue valtion maiden käyttöä.
Maisemallisesti Evon rakennettu ympäristö koostuu perinteisistä pihapiireistä, joissa on metsän keskeltä avautuva avoin pihamaa sekä pääosin pienikokoinen rakennuskanta. Pihapiirit ovat rakentuneet käyttötarkoituksen ehdoilla aina syntyajastaan tähän päivään, jolloin esimerkiksi kaikkia talousrakennuksia ei enää ole jäljellä kertomassa pihapiirin aikaisemmista vaiheista ja elämästä Evolla.
Rakentamisen perustana ovat laadukkaat rakennusmateriaalit ja käsityö. Rakennusosia on kierrätetty ja rakennustavassa on annettu arvoa erityisesti ylläpidon ja käytön helppoudelle. Erityisen selkeäksi yhteispiirteeksi nousee paikallinen puu: puuta on hyödynnetty rakennusaineena ja rakennusten ylläpidossa, sekä tietenkin lämmityksessä. Näkyvin historiallinen kerros ajoittuu 1910-1930-luvuille.
”Kohteiden vanhin rakennus ei ole tiedossa. Se on mahdollisesti Mustajärven aitta (1862) tai pientalo, mutta yhtä vanhoja tai vanhempia rakenteita voi löytyä myös Onninmajan vuokratuvasta tai Hokajärven varastokämpästä. Näiden kohteiden rakennushistoriallinen erityisyys kytkeytyy niiden korkeaan ikään sekä harvinaistuneisiin rakennusmateriaaleihin ja -menetelmiin, kuten kirveellä muotoiltuihin salvoksiin, vuoliaiskattorakenteisiin, käsin piiluttuihin hirsiseiniin, käsin höylättyihin lankkuihin ja puhallettuihin ikkunalaseihin”, kertoo inventoinnin toteuttanut Saatsi Arkkitehdit raportissaan.
Päijänteen saarikohteet
Päijänteen kansallispuistossa tarkastellut kohteet muodostavat pienikokoisten ja kohtalaisen vaatimattomin resurssein toteutettujen rakennusten joukon. Samoin kuin Evollakin, nousee Päijänteen rakennuskannan selkeäksi yhteispiirteeksi paikallisen materiaalin, eli puun hyödyntäminen. Rakennukset on sijoitettu paikoilleen maaston ominaisuuksien ja käytännöllisyyden ehdoilla. Rakennuksista hahmottuu suomalaisen hirsirakentamisen eri vaiheita ja tyylejä. Esimerkiksi Harhun noin 1950-luvulla rakennettu kalamaja on hyvin yksinkertainen rakennus. Sen rakennushistoriallinen arvo liittyy sen edustamaan pitkään jatkuneeseen talonpoikaiseen rakennusperinteeseen, jossa rakennusosia siirretään ja käytetään uudelleen. Vastaavasti Haapasaaressa on noin sata vuotta vanhempi, pihapiiriltään sekä talousrakennusten että maiseman osalta melko eheänä säilynyt kalastajatorppakokonaisuus, jossa näkyy alkuperäisen käytön ohella voimakkaasti noin 1950-luvulla alkanut kesämökkikäyttö.
Päijänne on tunnettu liikenteen valtaväylänä ja kiistanalaisena raja-alueena jo 1500-luvulla, mutta alueen saaret olivat pitkään lähinnä laidunkäytössä. 1800-luvun puolivälissä höyrylaivaliikenne yleistyi ja myös huvimatkustajat löysivät alueen. Päijänne päätyi monien muiden jylhien luonnonmaisemien ohella mukaan myös kansallistunteen nostattamiseen, kun Zacharias Topelius otti sen maisemat mukaan kansallista identiteettiämme jopa koulukirjana pitkään muovanneeseen Maamme-kirjaan. Samaa vaihetta ilmentää myös Päijätsalon näkötorni, josta yhä aukeaa upea näkymä järvelle. Haapasaaren kalastajatorppa puolestaan muistuttaa synkemmän historian kaiuista, sillä 1860-luvun suurten nälkävuosien jälkeen väestö kasvoi kovaa vauhtia ja vaikeasti saavutettaviin asuinpaikkoihin, kuten Haapasalon saareen, rakennettiin uusia torppia.
Päijänteen kansallispuisto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Sen rakennuskanta ei muodosta erityisen yhtenäistä kokonaisuutta, mutta se heijastelee mielenkiintoisesti sekä alueen asutus- ja elinkeinohistoriaa, matkailua että 1900-luvun jälkipuoliskolla yleistynyttä kesämökkiperinnettä.
”Suomalaisten mökkeilyperinne käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen, yhtä matkaa kaupungistumisen kanssa. Mökkeilykulttuuriin liittyy luonnosta ja pihasta nauttiminen ilman elinkeinovaatimuksia, joten rakennuskanta käsittää tyypillisesti vain tuvan ja saunan. Poikkeuksellista perinteiseen rakentamiseen nähden oli myös se, että kesämökit sijoitettiin aivan vesistöjen rannoille. Tätä ilmiötä edustavat Vähä Kalainsaaren ja Hietasaarten mökit, sekä toiminnan näkökulmasta myös Haapasaaren pihapiiri 1950-luvulta alkaen. Mökiksi muuttamisen vaihe näkyy Haapasaaren vanhemmassa rakennuskannassa uudistuksina, joilla on historiallista arvoa kertoessaan torpan säilymisen kannalta tärkeästä muutosvaiheesta”, kertoo inventoinnin toteuttanut Saatsi Arkkitehdit raportissaan.
Rakennusten kunnosta
Inventoinnin yhteydessä käytiin läpi myös rakennusten kuntoa pääpiirteittäin. Kunnon tarkkailu on osa jatkuvaa hoito- ja ylläpitotyötä, jota rakennusten hoitamiseksi tehdään. Sekä Evolla että Päijänteen kansallispuistossa rakennuskannan kunnossa oli huomattavaa vaihtelua, mutta tyypillisimmät ongelmat liittyivät maakosteuden pääsyyn puurakenteisiin, käyttöikänsä päässä oleviin katteisiin tai yleisiin huoltotarpeisiin, kuten ikkunankunnostukseen. Osaa rakennuskannasta on kunnostettu hiljattain, toisissa on laajempia toimenpidetarpeita.
”Kerätyn aineiston avulla on saatu yhtenäinen perustietopaketti alueen rakennusten taustoista ja tilasta. Aineistoa käytetään kohteista kertomisen lisäksi rakennuskannan hoidon tarpeiden tarkempaan selvittämiseen sekä resursointiin. Aineiston avulla pystymme erittelemään alueen rakennuskannan merkittävimmät piirteet ja alueen näkökulmasta arvokkaimmat kohteet”, toteaa Metsähallituksen kulttuuriperinnön erityisasiantuntija Hilja Palviainen.
Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanke
Evon ja Päijänteen rakennuskannan selvitykset toteutettiin osana Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanketta. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulu ja Metsähallituksen Luontopalvelut 1.1.2022 – 31.03.2024. Hankkeen rahoittaja on Maaseuturahasto.
Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hankkeen tavoite on vahvistaa luontoon ja kulttuuriin liittyvää liiketoimintaa sekä luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeessa kootaan Päijät- ja Kanta-Hämeen keskeisiin luontokohteisiin liittyvää kulttuuriperintötietoa ja kehitetään siihen liittyvää tuotteistamista. Samalla tuodaan kohteille ja palveluille lisää näkyvyyttä.
Lisätietoja
- Metsähallitus Luontopalvelut, Kulttuuriperinnön erityisasiantuntija Hilja Palviainen +358407545131
- Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanke (lab.fi)
- Evon retkeilyalue (luontoon.fi)
- Päijänteen kansallispuisto (luontoon.fi)
