Julkaistu 5.10.2023

Laukaan Kirkkoniemeen vievä silta puretaan

Kirkkoniemen silta Laukaan Tarvaalassa tullaan purkamaan loppuvuodesta. Vanha silta on tullut käyttöikänsä päähän, eikä uuden sillan rakentamiseen ole rahoitusta. Sillan purkamisen jälkeen Kirkkoniemeen ja sen kärjessä olevalle tulentekopaikalle tulee olemaan pääsy vain vesiltä.

Rakentamisen erityisasiantuntija Matti Aromäki Metsähallituksesta kertoo, että Kirkkoniemen sillan kunto on heikko ja ali kulkevan veneliikenteen aiheuttama aallokko on syövyttänyt sen tukipenkereet. Siltaa on vuosien mittaan vahvistettu erilaisilla lisätukirakenteilla, kuten vaijereilla. Nyt tekohengitys ei enää auta, vaan silta on turvallisuusriski ja tullut käyttöikänsä päähän. Metsähallituksella ei ole rahoitusta uuden sillan rakentamiseen.

Vanhan sillan purkutyöt alkavat marraskuun alkupuolella.

Matalan joen yli metsässä kulkeva puusilta, jossa puiset kaiteet ja tukirakenteet.
Purettava Kirkkoniemen silta. Kuva: Metsähallitus, 2023.

– Kirkkoniemen käyntimäärä selvitettiin tänä vuonna laskurin avulla. Helmikuun alusta syyskuun loppuun käyntejä oli noin 5200, mitä voi pitää paikallisesti jo erittäin merkittävänä. Kirkkoniemessä on upea luonto, vanhoja mäntyjä, viihtyisä tulentekopaikka ja hieno hiekkaranta, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Sari Airas Metsähallituksen Luontopalveluista. – Sillan purkamisen jälkeen niistä pääsee nauttimaan vain veneellä tai kanootilla saapuen. Tämä on todella harmillista niille monille, joille paikka on ollut tärkeä virkistyskohde. Jatkossa on otettava myös omat polttopuut mukaan, Airas pahoittelee.

Myös yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos Laukaan kunnasta pitää tilannetta erittäin valitettavana:

–Kunta on aloittanut selvittelyt, olisiko veneväylän siirto pois salmesta mahdollista. Veneväylän siirron myötä uusi silta voitaisiin rakentaa nykyistä matalammaksi. Se alentaisi kustannuksia ja helpottaisi toteutusta muutenkin.

Lisätiedot:

Rakentamisen erityisasiantuntija Matti Aromäki, Metsähallitus, Luontopalvelut: p. 0206 39 5027, matti.aromaki@metsa.fi
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos, Laukaan kunta: p. 040 583 5320, jan.viilos@laukaa.fi