Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Lapin ely) kartoitti kevään aikana luvattomia kaatopaikkoja ja ilmoitti valtion mailla sijaitsevat Metsähallitukselle. Tällaisia paikkoja löytyi 13.
Koska jätteiden tuojat jäävät yleensä tuntemattomaksi, siivoustyö jää valtion mailla Metsähallitukselle.
– Koska paikkoja ja siivottavaa on paljon, olemme joutuneet palkkaamaan työhön urakoitsijan ja kustannukset ovat aika mittavat, Metsähallituksen maankäyttöasiantutija Marika Koskiniemi kertoo.
– Suurin osa siivottavista paikoista on ollut vanhoilla, jo aikaa sitten suljetuilla kaatopaikoilla tai niiden läheisyydessä, Koskiniemi sanoo.
Jätteiden siivoamisen lisäksi Metsähallitus on mm. tyhjentänyt vanhoilta kaatopaikoilta useita suuria lietesäiliöitä ja kuljettanut lietteen asianmukaiseen käsittelyyn ja itse säiliöt metallinkeräykseen. Vanhat kaivot ja säiliöt maastossa aiheuttavat aina myös turvallisuusriskin ruostuessaan puhki esim. kansirakenteesta.
– Olemme myös estäneet vanhoille kaatopaikoille pääsyä katkaisemalla teitä kohteissa, joissa se on ollut mahdollista, Koskiniemi kertoo.
– Siivoustyötä on tehty useilla paikoilla jo aiemminkin, mutta uusia jätteitä näyttää edelleen kertyvän niille, Koskiniemi harmittelee.
Jätteiden käsittely on järjestetty Lapissakin hyvin ja erilaisille jätteille on omat keräyspisteensä. Usein jätteiden jättö kierrätyspaikoille on maksutonta.
Lapin jätehuolto kuntayhtymä LAPECO hoitaa vakituisten asuntojen, loma-asuntojen sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollon palvelutehtävät sekä jätehuoltoviranomaisen tehtävät Enontekiöllä, Inarissa, Kittilässä, Muoniossa, Pelkosenniemellä, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä ja Kemijärvellä.
– Lapecon perimää jätehuollon perusmaksua vastaan kotitalouksilla on käytössään ecoASEMALLA 700 kg ilmaisraja maksullisille jätteille vuodessa. Tämä kannattaa jokaisen hyödyntää mieluummin kuin viedä jätteitä suljetuille kaatopaikoille tai maastoon, Koskiniemi muistuttaa.
Lisätiedot
Marika Koskiniemi, maankäyttöasiantuntija, marika.koskiniemi@metsa.fi, +358 40 121 7079