Julkaistu 19.2.2021

Metsähallituksen kiinteistöjä siirtyi Senaatin hallintaan

Metsähallituksen taloina tunnettuja kiinteistöjä on siirtynyt vuoden alussa Senaatti Kiinteistöjen hallintaan Rovaniemellä, Suomussalmella, Ilomantsissa, Kittilässä ja Hyrynsalmella. Myös Taivalkosken ja Haapajärven toimistojen kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeet siirrettiin Senaatille. Tämän siirron jälkeen Metsähallituksen liiketoiminnan omistukseen ei jää enää toimitiloja.

Metsähallitus jatkaa Senaatti Kiinteistöjen vuokralaisena Rovaniemen Pilke-talossa, Suomussalmella, Ilomantsissa, Kittilässä, Haapajärvellä ja Taivalkoskella. Hyrynsalmella työskennelleet metsähallituslaiset siirtyvät Suomussalmen ja Kajaanin toimistoille. Muilta osin omistuksen muutokset eivät vaikuta taloissa työskentelyyn tai niissä asiointiin.

Metsähallituksen toimistokiinteistöjen siirtäminen Senaatti Kiinteistöille jatkaa valtion kiinteistöomistuksen keskittämistä ja selkeyttää kiinteistöjen hoitamista valtion kiinteistö- ja toimitilastrategian edellyttämällä tavalla.

Valtion kiinteistöstrategian mukaan valtion kiinteistöomaisuuden hallinnasta, kehittämisestä ja myynneistä vastaavat liikelaitoksina toimivat Senaatti Kiinteistöt, sekä metsä- ja vesialueomaisuuden osalta Metsähallitus. Tavoitteena on keskittää rakennettu kiinteistöomaisuus Senaatti Kiinteistöille ja maaomaisuus Metsähallitukselle.

Hallinnansiirto mahdollistaa toimitilojen hoidon tehokkaamman järjestämisen sekä niihin liittyvien henkilöresurssien paremman käytön.

Metsähallituksella on noin 1200 työntekijää ja 40 toimistoa eri puolilla Suomea.

Lisätiedot:

Metsähallitus, toimitilapäällikkö Markku Palen puh. 020 639 4477, markku.palen@metsa.fi
Senaatti-kiinteistöt, asiakaspäällikkö Isto Klén puh. 040 619 6166, isto.klen@senaatti.fi

Lue lisää Metsähallituksen henkilöstöstä vuosikertomuksestamme sivulta 63.