Metsähallitus toi keväällä Enontekiön Kilpisjärveltä kilpailutukseen neljä ainulaatuista tonttia matkailuliiketoimintaan. Tontit sijaitsevat Kilpisjärven kylän pohjoispuolella, valtatie 21 varrelle, Saanajoen ja Kilpisjärven kainalossa. Tonteille haettiin vastuullista toimijaa ja arkkitehtonisesti korkeatasoisia ja toteutuskelpoisia rakennussuunnitelmia.
– Saimme yhden suunnitelman, joka koski kahta tonttia. Se oli tehty laadukkaasti ja suunnitelma oli yksilöllinen ja mielenkiintoinen. Tarjous jäi kuitenkin Metsähallituksen asettaman pohjahinnan alle, Metsähallituksen alueidenkäytön johtava asiantuntija Tanja Hämäläinen kertoo.
– Olemme kuitenkin jatkaneet tarjouksen jättäneen toimijan kanssa neuvotteluita hinnasta ja olemme päässeet siitä sopimukseen, Hämäläinen kertoo.
– Toimija tiedottaa tarkemmin aikeistaan, kun hankeaikataulu ja suunnitelmat ovat valmiina, Hämäläinen jatkaa.
Jäljelle jääneihin tontteihin voi tutustua Metsähallituksen tonttikauppasivustolla laatumaa.fi. Tontit tulevat luovutettaviksi myöhemmin asemakaavan vahvistuttua.
– Myös näille tonteille haetaan vastuullista toimijaa. Alueen suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sekä ympäristön huomioivaa laadukasta matkailurakentamista, koska tontit sijaitsevat valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella, Hämäläinen kertoo.
Lisätiedot
Alueidenkäytön johtava asiantuntija Tanja Hämäläinen, Metsähallitus, tanja.hamalainen@metsa.fi, puh. 040 186 9339