Julkaistu 18.8.2023

Metsähallituksen uudet rantatontit Kainuussa ja Koillismaalla ovat olleet kiinnostavia

Metsähallitus myy vuosittain yhteensä noin 150 lomatonttia eri puolilta Suomea. Niistä noin puolet sijaitsee matkailukeskuksissa, kuten Syötteellä, Ylläksellä ja Saariselällä. Loput ovat pääosin perinteisiä rantatontteja.

– Tontti- ja mökkikauppa on hidastunut, mutta käy edelleen, vaikka taloustilanne onkin haastava, Metsähallituksen kiinteistökauppapäällikkö Tauno Kandelin sanoo. – Kiinteistökauppa on aina vaihdellut suhdanteiden mukaan, se on sellaista aaltoliikettä, Kandelin kuvailee. – Kiinteistöt ovat kuitenkin hyviä sijoituskohteita ja esimerkiksi metsätiloilla on nytkin varsin hyvä kysyntä, hän jatkaa.

– Metsähallitukselta tontin voi myös vuokrata eikä valtaosalla tonteista ole rakentamisvelvoitetta. Jos mieleinen tontti osuu silmiin, se kannattaa kyllä vuokrata ja käyttää aikaa suunnitteluun, jos ei pysty heti rakentamaan, Kandelin vinkkaa.

– Metsähallituksella on tullut kesän aikana Kainuuseen ja Koillismaalle myyntiin uusia rantatontteja Puolangalle, Suomussalmelle ja Taivalkoskelle, Kandelin kertoo. Moni uusista tonteista sopii myös vakituiseen asumiseen. – Etätyön myötä monelle on tullut mahdolliseksi asua kauempana varsinaisesta toimistosta, ja tänä päivänä hyvin moni uusista mökeistä rakennetaan sillä periaatteella, että mökiltä voi tehdä myös etätöitä eli kyllä mökkien käyttö on muuttunut viime vuosina, Kandelin selvittää.

– Jos kaava kaava mahdollistaa sekä vakituisen asumisen että loma-asumisen, suosittelemme hakemaan rakennusluvan vakituiseen asumiseen. Käyttötarkoituksen muutos tuo myöhemmin turhaa työtä. Voi hyvin olla, että alkuun loma-asumiseen tarkoitetusta paikasta tuleekin vakituinen asunto, vaikka eläkepäiviksi, Kandelin opastaa.

– Järven tai joen rannalla sijaitseva lomapaikka koki uuden tulemisen koronan aikana. Nyt kysyntä on tasaantunut, mutta edelleen ihmiset haaveilevat omasta rantamökistä ja haaveita myös toteutetaan. Aiemmin kesällä myyntiin tulleista Suomussalmen Hossan ja Taivalkosken Kostonjärven tonteista on tehty kauppoja ja kyselyitä on, Kandelin jatkaa.

Kainuun ja Koillismaan uudet tontit

Suomussalmen Hossassa tuli kesällä myyntiin 10 uutta lomatonttia aivan kansallispuiston vierestä. Tontit rajoittuvat Iso-Nimettömän ja Pikku-Nimettömän rannoille. Hossan kirkkaat järvet ja monipuoliset ulkoilureitit tarjoavat loputtoman määrän luontoharrastuksia.

Taivalkosken kuuluisalle Kostonjärvelle tuli myyntiin 8 uutta tonttia. Ne sijaitsevat valmiiksi rakennetun tieyhteyden päässä ja ovat lohkottuja, joten rakennusluvan saamiselle ei ole esteitä. Tonteilta avautuu Kostonjärven 8 kilometriä pitkä järvimaisema. Järvelle leimaa-antava maisema avautuu lähteen, jossa Pyhityksen huippu nousee 422 metrin korkeuteen. Pyhityksen alue kuuluu Iso-Syötteen kansallispuistoon. Tonteilta pääsee sujuvasti kalastamaan, marjastamaan ja metsästämään valtion maille ja vesille.

Puolangan Auhon alueen tontit tulivat myyntiin elokuun alussa. Auhon Pirttijärven kahdeksalle tontille voi rakentaa pysyvään asumiseen tarkoitetun asuinrakennuksen tai loma-asuntokäyttöön tarkoitetun loma-asunnon. Kolme Pirttijärven tonttia on tarkoitettu vain loma-asuntokäyttöön. Tontit on lohkottu valmiiksi ja niille on tehty tonttitiet. Tonteille on mahdollista saada sähköliittymät.

Lisätiedot

Kiinteistökauppapäällikkö, Tauno Kandelin, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 532 5552, tauno.kandelin@metsa.fi

Puolangan tontit

Kiinteistökauppa-asiantuntija Tarja Puurunen, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 0400 322 060, tarja.puurunen@metsa.fi

Suomussalmen ja Taivalkosken tontit

Kiinteistökauppa-asiantuntija Tapio Ojala, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 0400 386 476, tapio.ojala@metsa.fi