Julkaistu 3.11.2021

Metsähallituksen uudet Ylläksen tontit menivät kaupaksi yhdessä päivässä

Metsähallitus ja Kolarin kunta ovat kaavoittaneet Ylläkselle Äkäslompolon puolelle Röhkömukanmaa 2 loma-asuntoalueen. Alueella on 43 Metsähallituksen ja 3 Kolarin kunnan tonttia.

– Tontteihin kohdistui heti alussa valtava kiinnostus, Metsähallituksen myyntineuvottelija Paula Pekkinen kertoo. – Kyselyitä tuli paljon ja ihmiset jättivät yhteystietonsa saadakseen lisätietoja mahdollisimman pian, Pekkinen kertoo.

– Suuren kysynnän vuoksi otimme tonteista sitovia varauksia maanantaina 1.11. ja tiistaina arvoimme tontit, Pekkinen jatkaa. – Kaikki 43 tonttia menivät. Otamme parhaillaan yhteyttä asiakkaisiin ja alamme sopimaan vuokrauksista ja kaupoista.

Röhkömukanmaa 2 sijaitsee erinomaisella paikalla Ylläksen hiihtokeskukseen johtavan tien läheisyydessä. Alue on mäntykangasta ja osalta tonteista on erittäin kauniit tunturimaisemat. Tältä alueelta on helppo lähteä ulos patikoimaan, hiihtämään, lumikenkäilemään tai vaikkapa maastopyöräilemään. Laskettelurinteet ovat vain noin kilometrin päässä, ja Äkäslompolon kylän palveluihin on matkaa noin kolme kilometriä.

– Ylläkselle tulee myyntiin uusia tontteja seuraavinakin vuosina, sillä Röhkömukanmaa 3 -alue on vireillä ja suunnittelemme kaavamuutosta Maahisentien alueelle Keijukujan ja Mettiäisentien isojen RM-tonttien jakamiseksi pienemmiksi. Nämä toisivat kymmeniä uusia loma-asuntotontteja alueelle, Pekkinen kertoo. Edellytyksenä tietenkin on, että kaavoitukset etenevät.

Ylläksellä on parhaillaan meneillään myös yleiskaavan tarkistus, joka luo pohjan tulevaisuuden tonttialueille ja muulle maankäytölle.

Tonttikauppa on ollut vilkasta

– Korona ja etätyön lisääntyminen ovat näkyneet selvästi pohjoisen matkailukeskustonttien kaupassa, Metsähallituksen myyntipäällikkö Kari Männistö sanoo.

– Esimerkiksi Röhkömukanmaa 1 alue myytiin loppuun viime keväänä ja myös Ylläksen Kaulavaaran viimeiset tontit menivät kaupaksi. Maisematiellä ja Maahisentiellä on vielä muutama vapaa tontti, Männistö luettelee.

– Sama on näkynyt myös Levillä, Saariselällä ja Syötteellä, mutta pienemmät keskukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Salla, Olos, Luosto ja Syötteen lähialueet ovat kyllä sellaisia paikkoja, joita hiihdosta, retkeilystä ja rauhallisesta loma- tai etätyöpaikasta haaveilevien kannattaa tutkia tarkemmin, Männistö vinkkaa.

– Tontit kaavoitetaan matkailukeskuksissa aina kortteleiksi, jolloin luontoa säästyy mahdollisimman paljon tonttien ympärille. Tonteille rakennetaan myös kaikki infra, tiet, sähköt, vedet ja viemärit, jotka myös säästävät luontoa. Mökkien hyvä varustelu puolestaan pidentää niiden käyttöaikaa, joka on paras tapa pienentää omaa hiilijalanjälkeä, Männistö kertoo. Kannattaa muistaa, että matkailukeskuksissa on hyvät markkinat myös mökkien vuokraamiselle, silloin kun ei itse oleile mökillään.

Lisätiedot

Myyntipäällikkö Kari Männistö, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 0400 180 063, kari.mannisto@metsa.fi