Julkaistu 5.2.2020

Metsähallitus käynnistää Murtomäen tuulivoimapuiston kaavoituksen uudestaan

Metsähallitus on päättänyt aloittaa Murtomäen tuulivoimapuiston kaavoitusprosessin uudestaan. Koska Vieremän Murtomäen alue ei ole mukana uudessa suunnittelualueessa, hanketta kutsutaan nyt Kajaanin Harsunlehdon tuulipuistoksi. Uusi Harsunlehdon kaava on pinta-alaltaan noin 25 prosenttia alkuperäisestä Murtomäen kaavasta. Harsunlehdon kaavoitusprosessissa kiinnitetään erityistä huomiota susia koskeviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi viime joulukuussa Kajaanin kaupunginvaltuuston ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset koskien Murtomäen osayleiskaavaa, joka olisi sallinut tuulivoimapuiston rakentamisen.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kaavan valmistelussa on jäänyt huomattava epävarmuus siitä, kuinka merkittäviä haittavaikutuksia tuulivoimaloilla olisi alueen susille.

”Metsähallituksen vastuullisuusohjelman mukainen perusperiaate on, että tuulivoimarakentaminen tulee toteuttaa luontoa ja ympäristöä tarpeettomasti vahingoittamatta”, Metsähallituksen tuulivoimapäällikkö Pertti Tapio kertoo. Samaan aikaan Metsähallitus on mukana toteuttamassa Suomen ilmastotavoitteita ja pyrkii hankekehittämään paikkoja uusiutuvan tuulienergian kehittämiseen. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen vaatii paljon taustatyötä ja yhteistyö viranomaisten ja sidosryhmien välillä.

”KHO painotti päätöksessään, että tähän mennessä tehtyjen selvitysten ja arviointien perusteella ei voida varmistua siitä, ettei tuulivoimaloista aiheudu Murtomäessä susille kiellettyjä vaikutuksia. Tavoitteenamme on nyt saada Luonnonvarakeskukselta tarkempaa paikkatietoaineistoa suden liikkeistä. Sen perusteella voimme laatia tarkempia selvityksiä ja arviointeja”, Tapio sanoo.

Harsunlehtoon suunnitellaan yhdeksän tuulivoimalan puistoa. Siellä on hyvä metsäautotie- ja sähköverkosto, joten se on infrarakentamisen kannalta hyvä paikka tuulivoimapuistolle. Harsunlehto kuului osana alkuperäiseen Piiparinmäen-Murtomäen tuulivoimahankkeeseen, jossa Kajaanin ja Pyhännän alueelle nousisi jopa 50 tuulivoimalaa. Piiparinmäen osalta Metsähallitus on myynyt hankeoikeudet Ilmatar Energylle ja puiston rakentaminen on jo käynnissä. Google ilmoitti viime syksynä ostavansa 60 prosenttia Piiparinmäen tuulipuiston tuottamasta sähköstä.

”Tuulivoimaloiden tekniikka kehittyy hurjaa vauhtia. Uuden kaavoituksen myötä otamme Harsunlehdossa huomioon myös nykyaikaisen turbiinitekniikan tuomia hyötyjä ja mahdollisuuksia ”, Tapio jatkaa.

Metsähallitus on ollut hankekehittämässä yli kymmentä prosenttia vuoden 2019 alkuun mennessä Suomeen asennetusta tuulivoimakapasiteetista. Valtion mailla on tällä hetkellä toiminnassa 91 tuulivoimalaa, joiden tuottama energia vastaa noin 45 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta.

Lisätiedot

Tuulivoimapäällikkö, Pertti Tapio, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 510 5302, pertti.tapio@metsa.fi