Julkaistu 2.11.2023

Metsähallitus kunnostaa polkuverkoston, avaa maisemia ja purkaa huonokuntoiset rakenteet Kajaanin Hoikanlammella

Metsähallitus kohentaa kajaanilaisten suosiman Hoikanlammen viihtyvyyttä syksyn ja talven aikana. Huonokuntoiset rakenteet puretaan, minkä lisäksi lammen kiertävän polun kantavuutta parannetaan ja polkua täydennetään uudella yhteydellä. Lisäksi näkymiä polulta lammelle avataan poimintahakkuilla.

Hoikanlampi on suosittu virkistys- ja lähikalastuskohde. Lampea kiertää vajaan kahden kilometrin pituinen kuntopolku, joka on koiranulkoiluttajien ja muiden ulkoilijoiden suosiossa. Tällä hetkellä lammen eteläpäässä on pitkospuut, jotka tulisi uusia. Liikkujille loukkaantumisriskin aiheuttavat pitkospuut puretaan ja korvataan käyttäjäystävällisemmällä ja pitkäikäisemmällä murskepolulla. Myös lammen pohjoispuolella suoalueen ylittävä heikkokuntoinen silta puretaan, ja lammen pohjoispäähän avataan kulkuväylä, jota pitkin suoalueen pääsee jatkossa kiertämään. Lisäksi polun varrella kasvavaa alikasvosvesakkoa raivataan, jotta näkymä kauniiseen lampimaisemaan avautuu polulla kulkeville.  

Alueella sijaitseva grillikatos, leikkipaikka ja laituri puretaan pois syksyn ja tulevan talven aikana. Hoikanlammen ympäristössä olevat rakenteet ovat tulleet elinkaarensa päähän, minkä lisäksi viime vuosina lisääntynyt ilkivalta on heikentänyt niitä entisestään. Alueen asukkaat ovat antaneet Metsähallitukselle paljon palautetta huonokuntoisista rakenteista.  

“Nykyiset rakenteet on välttämätöntä purkaa, sillä ne voivat aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Kyseistä valtion omistamaa maa-aluetta hallinnoi Metsähallitus Metsätalous Oy, jossa olemme pitkällisen arvioinnin ja huolellisen harkinnan pohjalta päätyneet nyt muuttamaan Hoikanlammen niin sanotuksi saapaspolkukohteeksi. Tällä ratkaisulla alue säilyy edelleen kaikkien kaupunkilaisten vapaassa käytössä, mutta sinne ei jää rakenteita, joiden turvallinen käyttö edellyttäisi säännöllistä huoltoa ja valvontaa”, kertoo aluejohtaja Kalle Eerikäinen

Kainuun prikaatin vieressä sijaitseva Hoikanlampi oli pitkään prikaatin henkilökunnan virkistysalueena. Se siirtyi Metsähallituksen hoitoon 2000-luvun alussa. Sopimukseen sisältyi velvoite huolehtia alueen rakenteista. 

“Rakenteiden purkamisesta on hiljattain sovittu Kainuun prikaatin ja Puolustuskiinteistöjen kanssa. Hoikanlammen lähellä sijaitsevat, aiemmin varuskunnan kantahenkilöstölle tarkoitetut asuinrakennukset ovat nykyään yksityisomistuksessa ja siten Hoikanlammesta on tullut kaikille avoin virkistysalue. Hoikanlammen virkistyskäyttö on siten jopa lisääntynyt ja sen käyttäjäkunta monipuolistunut tälle vuosikymmenelle tultaessa. On tärkeää, että suositun virkistyskäyttökohteen polkuverkosto on kestävä, turvallinen ja toteutustavaltaan ympäristöystävällinen”, Eerikäinen taustoittaa. 

Rakenteiden purkaminen, maisemanhoidolliset raivaukset ja polun kestävöiminen toteutetaan tämän syksyn ja tulevan talven aikana. 

Lisätietoja: 

Kalle Eerikäinen, aluejohtaja, Metsähallitus Metsätalous Oy, 040 610 3367, kalle.eerikainen@metsa.fi