Julkaistu 8.7.2022

Metsähallitus sai aluevuokrausluvat Suomen ensimmäisille avomerialueen tuulivoimapuistoille

Valtioneuvosto hyväksyi tänään maa- ja metsätalousministeriön esityksestä luovutuslain mukaisessa käsittelyssä valtion merialueiden vuokraamisen Korsnäsin edustalle ja Porin Tahkoluotoon suunniteltujen merituulivoimapuistojen käyttöön. Valtioneuvoston luvat merituulivoimalle ovat ensimmäiset laatuaan Suomessa. Metsähallitus toimii alueiden vuokranantajana valtion vesialueiden osalta.

Valtioneuvoston käsittely perustuu lakiin oikeudesta luovuttaa tai vuokrata valtion kiinteistövarallisuutta, sekä Metsähallituksesta annettuun lakiin. Käsittelyssä arvioitiin alueiden vuokrausten mahdollisuutta useasta näkökulmasta ja käsittelyssä ko. valtion vesialueiden katsottiin soveltuvan tuulivoimatuotannolle.

Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee merituulivoimapuiston laajennusta Porin Tahkoluotoon. Toisessa valtioneuvoston hyväksymässä vuokrauskohteessa, Korsnäsin edustalle suunnitellussa hankkeessa, Metsähallitus toimii hankekehittäjänä ja hakee parhaillaan kumppania voimaloiden rakentamiseen ja tuotantoon. Valittava kumppani tulee vastaamaan mm. Korsnäsin hankkeen teknisestä suunnittelusta hankekehitysaikana.

Molemmat hankkeet sijaitsevat Suomen aluevesillä, jolloin paikalliset kunnat – Korsnäs ja Pori – saavat hankkeiden toteutuessa niistä kiinteistöverot.

”Kiinnostus merituulivoimaa kohtaan kasvaa maailmalla nopeasti, koska merituulivoimalat mahdollistavat merkittävästi suuremmat päästöttömän energian tuotantomäärät ja -yksiköt kuin maatuulivoima. Suomen suhteellisen matalat läntiset aluevedet sopivat merituulivoiman tuotantoon hyvin”, sanoo Metsähallituksen kiinteistökehityksestä vastaava Tuomas Hallenberg.

”Nyt vuokrausluvan saaneet avomeren tuulivoimahankkeet vievät maatamme aimo askeleen kohti asetettuja ilmastotavoitteita. Siksi merituulivoiman mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen on Metsähallituksen painopisteitä ja osoitamme lähivuosina lisää merialueita tuulivoimatuotantoon.”

Tuulivoima on oleellinen osa Metsähallituksen strategiaa

Tuulivoimatuotannon lisääminen sisältyy Metsähallituksen strategiaan, jolla edistetään Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Metsähallitus kehittää tuulivoimahankkeita rakennusvalmiiksi ja vuokraa valtion maa-alueita muiden tuulivoimahankkeisiin.

Merialueilla Metsähallitus kehittää maakuntakaavoissa olevia kohteita yhteistyössä kumppaneiden kanssa sekä edistää tuulivoimatuotantoon sopivien alueiden lisäämistä maakuntakaavoihin. Valtioneuvosto hyväksyi joulukuussa 2021 merituulivoimaa varten vuokrattavien yleisten vesialueiden huutokauppamallin, jonka mukaisesti Metsähallitus tarjoaa alueita tuulivoimayhtiöiden käyttöön.

Tuulivoimapuistojen alueet säilyvät aina valtion omistuksessa. Alueista saatavat vuokratulot muodostavat osan Metsähallituksen valtiolle tulouttamasta tuloksesta.

Lisätiedot:
Tuomas Hallenberg, johtaja, kiinteistökehitys, Metsähallitus, puh. 040 528 6069, tuomas.hallenberg(at)metsa.fi

www.metsa.fi/korsnas

Taustatietoa:
Merituulivoimalla uusiutuvaa energia, ulkomaisia investointeja ja hyvinvointia
Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. Tämä merkitsee päästöjen vähentämisen ohella merkittävää uusiutuvan energian tuotannon lisäystä. Merituulivoima tarjoaa mahdollisuuden lisätä merkittävästi energiantuotantoa ja Suomen energiaomavaraisuutta. Merituulivoimalat ja merituulivoimapuistot ovat huomattavasti suurempia kuin maatuulivoimalat.