Metsähallitus Metsätalous Oy on nimittänyt metsäneuvos Juha Mäntylän, 64, hallituksensa uudeksi jäseneksi. Hän on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteiden maisteri (MMM), metsänhoitaja. Mäntylä on ollut eläkkeellä vuoden 2023 alusta lähtien.
Juha Mäntylällä on lähes 40 vuoden monipuolinen kokemus metsäalalta. Hän toimi Metsä Groupin johtoryhmän jäsenenä vuosina 2008-2022 ja vastasi puunhankinnasta Metsä Forestissa vuosina 2008-2022 sekä puutuoteteollisuudesta Metsä Woodissa 2018-2022. Lisäksi hän on toiminut noin kymmenen yhtiön hallituksessa Suomessa ja lähialueilla. Metsä Groupin ulkopuolella Mäntylä on ollut mukana Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja kahden Metsäkeskuksen johtokunnissa sekä Suomen Metsäsäätiön, Puutuoteteollisuus ry:n ja Cei-Boisin hallituksissa.
”On mielenkiintoista tulla mukaan monipuoliseen ja hyvin hoidettuun metsätalousyhtiöön. Tuon hallitukseen osaamista puumarkkinoista, puunhankinnasta ja hallinnosta”, Juha Mäntylä kommentoi nimitystään.
Juha Mäntylällä on vaimo, kaksi aikuista lasta sekä kaksi lastenlasta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa metsätöitä omissa metsissään. Myös liikunta, metsästys ja kalastus kuuluvat Espoossa asuvan Mäntylän harrastuksiin.
Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen kokonaan omistama tytäryhtiö, jota johtaa toimitusjohtaja Jussi Kumpula. Yhtiön liikevaihto vuonna 2024 oli 439 miljoonaa euroa ja tulos 64,9 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö maksoi Metsähallitukselle 95 miljoonaa euroa käyttöoikeusmaksua metsien käytöstä.
Lisätietoja:
Juha Mäntylä, p. 050 352 5528
Metsähallitus, pääjohtaja Juha S. Niemelä (Metsähallitus Metsätalous Oy:n hall.pj.), p. 050 500 3681
