“Loppuvuodesta satoi lyhyessä ajassa paljon lunta. Vaikka linko- ja auramiehet ovat tyytyväisiä, puunkorjuun kannalta lumentulo on aiheuttanut ongelmia”, kertoo Pohjanmaa – Kainuun kuulumisia hankintapäällikkö Vesa Härkönen Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.
“Runsas lumi on haitannut puunkorjuuta: lähikuljetuksen pitää pysyä hakkuiden tahdissa, jotta puutavaraa ei jää lumen alle ajamattomiin”, toteaa Härkönen.
Metsätöihin kaivataan kunnon pakkaskelejä jo lähiaikoina, jotta päästään normaalin talvikauden puunkorjuuseen. Lumi satoi sulaan maahan ja näin ollen maa on ja pysyy sulana, vaikka tulisi kovatkin pakkaset. Tosin pakkasia on saatu vasta odotella, eikä oikeita talviteitä ole päästy vielä tekemään.
Kangasmaiden talviteillä eli niin sanotuilla routateillä on operoitu alueen pohjoisosissa, mutta niitäkin on pitänyt parannella kaivinkoneilla ja murskekuormilla. Pehmeimmille paksuturpeisille maille ei ole vielä kunnolla päästy puunkorjuuseen.
Hankalista olosuhteista huolimatta toimitukset on pystytty hoitamaan metsäpäässä ja autokuljetuksella. Puuta on lähtenyt asiakkaille loppuvuonna myös juna- ja laivatoimituksena.
Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, hankintapäällikkö Vesa Härkönen, p. 0400 291 988.