Julkaistu 5.8.2024

Montako lajia elää Sallan kansallispuistossa?

Suomen parhaita lajiasiantuntijoita kokoontuu Bioblitziin ensi viikonloppuna

Suomen uusimmassa kansallispuistossa Sallassa järjestetään ensi viikonloppuna 9.-10.8.2024 vuorokauden mittainen ”lajijahti” eli Bioblitz. Tavoitteena on 24 tunnin aikana löytää kansallispuiston alueelta mahdollisimman monta eliölajia.

Kääpäasiantuntija tutkii vaaran rinteellä kaatuneen ja keloutuneen puun runkoa.
Kääpiä tutkimassa. Kuva: Hannu Tikkanen.

Lajilistasta on odotettavissa pitkä, sillä tapahtumaan osallistuu monien eri eliöryhmien huippuasiantuntijoita. Osallistujilta löytyy osaamista muun muassa putkilokasveista, sammalista, jäkälistä, sienistä, linnuista, kovakuoriaisista, kärpäsistä, perhosista ja muistakin hyönteisryhmistä.

-Sallan kansallispuistosta on jo havaintoja yli tuhannesta lajista. Jännä nähdä, miten iso osa niistä löydetään uudelleen ja montako uutta lajia listoille saadaan, pohtii tapahtuman järjestäjä, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junninen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Tapahtuma alkaa perjantaina 9.8. klo 12 Sallatunturin tuvat -matkailuyrityksen pihasta ja päättyy lauantaina klo 12. Alustavat listat löydetyistä lajeista ja niiden lukumääristä kootaan tapahtuman lopussa. Lopulliset tulokset julkistetaan syyskuussa, kun kaikki hyönteis- ja muut näytteet on saatu määritettyä.

Toimittajat ovat tervetulleita osallistumaan tapahtumaan.

Tapahtuman järjestää Metsähallituksen Luontopalvelut.

Ensimmäinen Bioblitz-tapahtuma järjestettiin vuonna 1996 Yhdysvalloissa, mistä idea on levinnyt ympäri maailmaa.

Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää vuosittain Bioblitzin yhdessä kansallispuistossa tai muulla suojelualueella. Tähän mennessä lajeja on jahdattu Naantalin Pähkinäisten saarella sekä Saaristomeren, Pallas-Yllästunturin, Hossan, Kolin, Pyhä-Luoston, Riisitunturin, Liesjärven ja Nuuksion kansallispuistoissa.

Lisätietoja