Kivien kasaaminen tunturien huipuille on Suomessa suhteellisen nuori ilmiö. Kasatessaan kiviä tunturissa olevan latomuksen päälle retkeilijät eivät välttämättä ajattele, että kivilatomus voi olla muinaisjäännös. Osa vanhoista latomuksista onkin jo hukkunut retkeilijöiden kasaamien kivien alle. Kivien latominen muuttaa myös tunturien lakia kivettömämmiksi ja aiheuttaa vahinkoa kivien pinnalla kasvavalle jäkälälle.
Kivilatomuksia on tehty vuosisatojen aikana tunturiin niin rajamerkeiksi, reittimerkeiksi kuin maanmittausta varten. Osa kivilatomuksista on suojeltu muinaismuistolailla ja niihin kajoaminen on kielletty, vaikka erillistä kieltoa maastossa ei olisikaan. Retkeilijöiden kivien alle on jäänyt esimerkiksi yksi Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa sijaitseva, Ruotsin vallan aikainen rajamerkki. Rajamerkin kohdalla kulkee vanha Kemin ja Tornion välinen raja. Urho Kekkosen kansallispuistossa ja Sompion luonnonpuistossa kulkevan historiallisen Ruijanpolun vanhoja reittimerkkejä, merkkikivilatomuksia, on taas systemaattisesti hajotettu viime vuosina.
Osa retkeilijöistä on syystä havahtunut kiven kasaamisen aiheuttamaan ongelmaan ja pyrkii purkamaan toisten tekemiä kivikasoja. Vanhaa kivilatomusta, jonka päälle on kasattu uusia kiviä, on vaikea erottaa retkeilijöiden kivikasoista. Purkaessa tulisi olla täysin varma, ettei pura muinaisjäännöstä. Purkaminen tuleekin jättää ammattilaisille.
Suomessa on tällä hetkellä yli 50 000 tunnettua muinaisjäännöskohdetta ja muuta arvokasta arkeologista kulttuuriperintökohdetta. Valtavan määrän vuoksi suurinta osaa ei pystytä merkitsemään maastoon kyltillä. Opastekyltin puuttuminen ei siis paljasta, voiko kyseessä olla arvokas kulttuuriperintökohde. Kivikasojen kohdalla päteekin yksinkertainen neuvo, jokaisen on helppo noudattaa: älä siirrä yhtään kiveä.
Lisätietoja:
Kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Siiri Tolonen, Metsähallitus, Luontopalvelut: puh. 040 860 3800