Julkaistu 2.9.2024

Nuori saimaannorppanaaras kuoli kalastusrysään

Saimaannorppa oli päässyt sisään rysään estokalterista huolimatta (kalteriaukon koko 13 cm x 26 cm).  Kuollut saimaannorppa oli nuori naaras, todennäköisesti tänä vuonna syntynyt kuutti.

Metsähallitus sai viime viikon perjantaina 30. elokuuta tiedon rysästä löytyneestä, menehtyneestä saimaannorpasta. Pyydyksen omistajan henkilöllisyyden suojaamiseksi Saimaata tarkempaa tapahtumapaikan sijaintitietoa ei ilmoiteta julkisuuteen.

Tämä on toinen kerta, kun norpan tiedetään hukkuneen estokalterilla varustettuun pohjarysään. Viime heinäkuussa vastaavasta rysästä löytyi myös kuollut saimaannorppa. Estokalterilla varustettujen rysien käyttö on Saimaalla kalastuksessa sallittu.

– Tämä ikävä tapahtuma osoittaa, ettei Saimaalla yleisesti käytetty rysä estokaltereineen ole täysin turvallinen norpille ja sen edelleen kehittämiseen on tarvetta. On erittäin tärkeää, että tämä tuli tietoon, jotta pyydyksen norppaturvallisuutta voidaan jatkossa parantaa, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila Metsähallituksesta sanoo.

Kuolleista ja vahingoittuneista norpista pitää ilmoittaa Metsähallitukselle

Kalastuslain mukaisesti pyydyksen haltijan on ilmoitettava viipymättä saimaannorpan jäämisestä pyydykseen. Myös muista kuolleista ja vahingoittuneista saimaannorpista pyydetään ilmoittamaan viipymättä Metsähallitukselle puhelimitse numeroon 020 639 5000. Jos kuollut norppa löytyy vedestä, on varmistettava, etteivät aallot vie sitä mennessään.

Lisätietoja: 

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila, Metsähallitus, Luontopalvelut, puh. 040 637 6324.