Julkaistu 26.10.2023

Oulujärven linnuston hyväksi jatketaan raivaustöitä ja aloitetaan vieraspetopyynti

Metsähallituksen Luontopalvelut jatkaa hoitotoimia Oulujärven linnuston hyväksi yhteistyössä ELY-keskuksien kanssa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Linnustolle tärkeillä saarilla tehdään raivauksia sopivien pesimäpaikkojen luomiseksi. Lisäksi useilla saarilla pyydetään vieraspetoja. Raivauksia tehdään nyt alueiden palauttamiseksi pesimäkuntoon Karhusaaressa, Reimikarissa ja Purjekarissa. Työt alkavat lokakuun aikana ja kestävät vuoden 2023 loppuun.

Oulujärven linnustossa on tapahtunut taantumista, jonka taustalla voi olla monia syitä. Rehevöitymisen ja säännöstelyn seurauksena aiemmin pääosin puuttomien saarten rantoja ja luotoja on kasvanut umpeen, mikä on vähentänyt sopivia pesimäpaikkoja. Keväisin säännöstelyn myötä vesi on alhaalla ja paikoin linnut pesivät niin matalalle, että kesällä veden noustessa pesiä hukkuu. Vieraspedoista etenkin minkit liikkuvat lintusaarilla ja aiheuttavat tuhoa pesinnöille.

Oulujärvellä sijaitsee Oulujärven lintusaarten Natura 2000 -alue, joka on linnustonsuojelualue. Natura-alueeseen kuuluvissa Karhusaaressa ja Reimikarissa raivataan saarten kärkiosia ja säippiä avoimiksi, ja lisäksi puuttomaksi raivataan Purjekarin louhikkosaari. Aiemmin tänä vuonna raivauksia on tehty muun muassa Kalikan pohjoisosassa.

Vieraspetopyyntiä tehdään Natura-alueen saarista pääasiassa Vaalan alueella ja lisäksi Ärjänsaaressa. Pyyntimenetelmänä on kertaluonteinen pintapyynti koirien ja lehtipuhaltimien kanssa sekä heti tappavat minkkiloukut. Työ on tilattu Oulun seudun pienpetopyytäjät ry:ltä.

– Tarvitsemme mukaan myös paikallisia ihmisiä omatoimiseen vieraspetopyyntiin, jotta pyynti tehostuu. Minkit liikkuvat saariin mantereelta, joten pyyntiä olisi tärkeää tehdä myös Oulujärveä ympäröivällä rantavyöhykkeellä, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Sini Tuoriniemi Metsähallituksen Luontopalveluista.

Helmi-elinympäristöohjelman tunnus.

Työt tehdään ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella ja suunnittelutöitä tehdään yhteistyössä alueen ELY-keskusten kanssa.

Oulujärven lintusaarten Natura-alue koostuu 12 saaresta, jotka ovat arvokkaita pesimäpaikkoja erityisesti lokkilinnuille ja muille vesi- ja rantalinnuille. Lokki- ja tiirayhdyskunnat ovat erityisen tärkeitä, sillä ne suojaavat myös muita lintulajeja puolustaessaan omia pesiään petoja vastaan. Lintusaarten suojeluperusteena ovat monet avoimessa ympäristössä pesivät lajit, joille avoimia pesimäympäristöjä löytyy yhä vähemmän. Metsähallituksen toimet kohdistuvat Natura-alueelle, mutta onnistuessaan niillä on positiivinen vaikutus koko Oulujärven linnustoon.

Edellinen tiedote aiheesta: Apua Oulujärven arvokkaalle linnustolle – pusikot ja puut saavat kyytiä (2.8.2023).

Lisätiedot:

Luonnonsuojelun asiantuntija Sini Tuoriniemi, Metsähallitus Luontopalvelut: sini.tuoriniemi@metsa.fi puh. 040 5387 588