Tiedotteet
Julkaistu 4.3.2025
Metsähallitus julkaisi rauhoitusaluekarttoja, jotta maastoliikenteessä voidaan ottaa herkkä luonto paremmin huomioon
Julkaistu 4.3.2025
Motorisoidun liiketoiminnan vaikutukset Käsivarren erämaa-alueella – kysely asukkaille ja alueen käyttäjille
Julkaistu 3.3.2025
Metsähallitus kilpailuttaa retkeilyreittien huoltoa: yrittäjiä etsitään nyt esimerkiksi Nuuksion, Sipoonkorven ja Kolin kansallispuistoihin
Julkaistu 3.3.2025
Metsähallitus palkkaa nuoria kesätöihin metsänistuttajiksi – paikkoja auki noin 50 eri puolilla Suomea
Julkaistu 26.2.2025
Metsäpeurojen täydennysistutus Lauhanvuoren kansallispuistoon
Julkaistu 18.2.2025
Kainuussa pääsee taas umpihankikelkkailemaan valtion mailla – kohteet kuuluvat nyt uuden Kainuun uraluvan piiriin
Julkaistu 18.2.2025
Vapaaehtoiset kolasivat saimaannorpille vaikeista olosuhteista huolimatta ennätyksellisesti yli 300 apukinosta – WWF julistaa pesärauhan alkaneeksi
Julkaistu 14.2.2025
Korsnäsin merituulivoimapuiston tuulimittaukset onnistuivat hyvin
Julkaistu 13.2.2025
Valtion metsät edelleen merkittävä hiilinielu – metsien kasvun hidastuminen on pienentänyt nielua
Julkaistu 12.2.2025