Julkaistu 23.8.2024

Suomen luonnon päivänä kansallispuistoissa on paljon kiinnostavia tapahtumia koko perheelle

Suomen luonnon päivää vietetään perinteisesti elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna juhlapäivänä 31.8. Suomen eri kansallispuistoissa on runsaasti luontoaiheisia tapahtumia, joihin voi osallistua yksin tai porukalla. Suomen luonnon päivää voi juhlia lisäksi liputtamalla, syömällä juhlapäivän leivonnaista mustikkapiirakkaa tai täysin rennosti ja omaehtoisesti.

Suomen luonnon päivä elokuun lopulla on erinomaista aikaa seikkailla maamme kansallispuistoissa ja muualla luonnossa. Suomen luonnon päivä on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 2023. Päivän oma leivos on mustikkapiirakka, jonka moni pakkaa evääksi mukaan retkireppuun.

Kaksi ihmista nojailee puusillan kaiteeseen metsäpurolla.
Haavapuron polulla. Kuva: Mitja Piipponen.

Lähde Suomen luonnon aikamatkalle kansallispuistojen perinnetiloilla

Seitsemisen kansallispuistossa pääsee Suomen luonnon päivänä aikamatkalle Koveron perinnetilalla. Tilan perinnepäivillä järjestetään kello 11–15 osallistavaa ohjelmaa koko perheelle, maalaismarkkinat sekä opastettu metsäretki. Markkinat järjestetään perinnetilan pihamaalla, ja tarjolla on muun muassa luomuvihanneksia, yrttejä, hunajaa, monipuolisia käsitöitä sekä Koveron lampaiden villaa. Paikan päällä on mahdollista seurata työnäytöksiä ja osallistua itse monenlaiseen käsityöhön. Opastettu sammalretki lähimaastoon lähtee kello 11.30. Tapahtuma ja retki ovat maksuttomia, ja paikan päällä voi ostaa kahvia, mustikkapiirakkaa ja muuta syötävää.

Liesjärven kansallispuistossa Korteniemen perinnetilalla toimii Suomen luonnon päivänä lounaskahvila, joka myy luomu- ja lähiruokaa päivän juhlaherkkua mustikkapiirakkaa unohtamatta. Tila on auki 11–17. Korteniemessä pääsee rapsuttelemaan lampaita, seurailemaan kanoja ja pariviikkoisia tipuja sekä tutustumaan tilan rakennuksiin ja perinneympäristöön. Tilalla saa myös opastusta tilan historiasta, toiminnasta ja kansallispuiston reiteistä.

Osallistu lyhtyjen yöhön, nuku yö ulkona, osallistu opastetuille retkille ja juhli kymmenvuotiasta kansallispuistoa

Suomen luonnon päivänä Tiilikkajärven kansallispuistossa voi osallistua maksuttomaan, ohjattuun retkeen Haravapuron polulle. Polku on noin 2,5 kilometrin pituinen ympyräreitti, joka on melko helppokulkuinen. Retken järjestää Metsäkartano kumppaneineen. Retkelle on ennakkoilmoittauminen ja paikkoja on rajoitetusti. Metsäkartanon ympäristössä on päivän aikana paljon myös muita tapahtumia.

Sipoonkorven kansallispuistossa Suomen luontoa juhlitaan yön yli Kuusijärvellä sekä Ravintola Tilan alueella. Sipoonkorvessa voi osallistua Suomen ladun Nuku yö ulkona -kampanjaan. Kuusijärvelle rakentuu Metsähotelli, jonka alueella on monenlaista maksutonta päiväohjelmaa ja mahdollisuus tutustua Retkietikettiin. Ravintola Tilan alueella voi osallistua ilmaiseen ohjelmaan, kuten telttasaunomiseen, taidepajaan ja musiikkiesityksiin. Yönsä voi nukkua ulkona, sillä Ravintola Tilan pelloilta voi varata itselleen telttapaikan.

Nuuksion kansallispuistossa Suomen luontoa voi juhlia maksuttomasti yksin tai porukalla opastetulla retkellä, näyttelyissä, lyhtyjen loisteessa konsertissa ja lyhtykulkueessa. Päivä alkaa Nuuksion kansallispuisto 30 vuotta -juhlaretkellä luontokeskus Haltialta, josta lähtee maksuton bussikuljetus Kattilaan. Kattilassa tehdään opastettu, noin kolmen ja puolen kilometrin retki, joka päättyy retkinuotiolle. Mukaan kannattaa siis ottaa retkikelpoiset jalkineet ja omat eväät. Bussi tuo osallistujat takaisin luontokeskus Haltialle.

Heti retken perään voi tutustua luontokeskus Haltian kiehtoviin näyttelyihin maksutta kello 16–18. Kokemisen arvoisia ovat esimerkiksi Suomen luontoa esittelevä päänäyttely ja Metsä palaa! -erikoisnäyttely, Näyttelyihin tutustumisen jälkeen Haltian tapahtumakentällä voi rentoutua Lyhtyjen yö -tapahtumassa veloituksetta klo 18 alkaen. Illassa esiintyy muusikko Jukka Leppilampi, jonka konsertin jälkeen lyhtykulkue lähtee kansallispuistoon Cafe Haukkalammelle, jossa on yhteistä illanviettoa ja musiikkiesitys.

Suomen luonnon päivän jälkitunnelmissa voi osallistua sunnuntaina 1.9. Etelä-Konneveden kansallispuiston 10-vuotisjuhliin Rautalammilla. Kymmenenvuotisjuhlat järjestetään Vuori-Kalajan laavulla kello 14–16, ja ohjelmassa on kuoroesityksiä, juhlapuhe, linnunpönttöhuutokauppa, perinnepelejä sekä ympäristötaidetta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoja: