Julkaistu 26.6.2023

Upea ja uhanalainen ajuruohokuoriainen löytyi Säkylästä lähes 60 vuoden tauon jälkeen

Uhanalainen ja kaunis, jopa hävinneeksikin arveltu ajuruohokuoriainen löytyi Säkylänharjulta viime viikolla, kun Metsähallituksen Luontopalvelut oli kunnostamassa umpeen kasvavaa harjun paahderinnettä.

Ajuruohokuoriainen (Chrysolina cerealis) oli havaittu viimeksi ja ainoan kerran Suomesta vuonna 1964, silloinkin Säkylänharjulta. Ruotsista ja Norjasta lajia ei tunneta ollenkaan, ja Tanskasta se on hävinnyt.

Kovakuoriainen hiekalla.
Ajuruohokuoriainen. Kuva: Sampsa Malmberg.

– Ei tiedetty, elääkö laji enää Suomessa, ja vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa se sai poikkeuksellisen luokituksen: ”vaarantunut, mahdollisesti hävinnyt”. Nyt selvisi, että laji elää yhä Säkylänharjulla, mikä on tosi hieno juttu, koska kyseessä on lajin ainoa Pohjoismaista tunnettu esiintymä, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sampsa Malmberg.

Ajuruohokuoriainen löytyi ajuruohoa kasvavan harjurinteen kunnostustöissä. Syvälle maan alle kaivautunut yksilö tuli esille rinteestä poistetun varpukasvillisuuden juuriin takertuneen maa-aineksen mukana.

– Totesin hetkeä aiemmin työkaverilleni Sampsa Malmbergille, että laji voisi löytyä nimenomaan tällä tavalla, ja niin se löytyi, sanoo kyseisen yksilön löytänyt luonnonsuojelun asiantuntija Seppo Karjalainen.

Ajuruohokuoriainen on kiiltävä ja kupera lehtikuoriainen, jonka väritys vaihtelee, ja siinä voivat esiintyä kaikki sateenkaaren värit. Lajin englanninkielinen nimi on osuvasti ”rainbow leaf beetle” eli ”sateenkaarilehtikuoriainen”. Nyt löytyneen kuoriaisen peitinsiivissä vuorottelevat siniset ja vihreät pitkittäisraidat. Ajuruohokuoriaisen suomenkielinen nimi puolestaan korostaa sen vaatimaa ravintokasvia, ajuruohoa, joka on kymmenien muidenkin uhanalaisten hyönteislajien ainoa ravintokasvi. Säkylänharjulla ajuruohoa kasvaa avoimilla paahderinteillä.

Säkylänharju on ainutlaatuinen harjualue Suomessa, sillä sen laajoilla, avoimilla paahderinteillä elää poikkeuksellisen paljon uhanalaisia hyönteis- ja kasvilajeja, joista osa on jopa täysin ainutlaatuisia alueelle – aivan kuten nyt löytynyt ajuruohokuoriainenkin. Muita tällaisia alueelle ainutlaatuisia lajeja ovat esimerkiksi harjusinisiipi, ruususiipisirkka ja raunikkivyökoi, jotka ovat äärimmäisen uhanalaisia. Nämä kaikki lajit ovat riippuvaisia avoimista harjun paahderinteistä, jollaisia muualla Suomessa on niukasti.

Puolustusvoimien harjoitustoiminnan ansiosta Säkylänharjun alue on pysynyt pitkään avoimena ja laadukkaana, minkä lisäsi Metsähallitus on huolehtinut alueen paahde-elinympäristöjen ylläpitämisestä tarvittaessa.

Lisätietoja:

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sampsa Malmberg, Metsähallitus, Luontopalvelut: sampsa.malmberg@metsa.fi, puh. 040 583 9648