Kuntavaalit 2025
Elämme energiamurroksen aikaa. Tuulivoimaa tarvitaan, jotta Suomeen saadaan riittävästi päästötöntä ja uusiutuvaa sähköä muuttuvan yhteiskunnan ja teollisuuden tarpeisiin. Tuulivoima on teema, jossa teemme tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa ja siksi olemme nostaneet sen omaksi kuntavaaliviestintämme kärjeksi.

Mielenkiinto valtion alueita kohtaan on lisääntynyt eri puolilla Suomea. Metsähallitus ja monet muut toimijat kartoittavat koko ajan alueita, jotka soveltuvat tuuli- ja aurinkoenergiainvestoinneille ja sijaitsevat lähellä hyviä liityntäyhteyksiä sähköverkkoon. Myös puhtaan siirtymän hankkeille, kuten energiavarastoille, etsitään sijoituspaikkoja.
Tuulivoimahankkeen käynnistäminen edellyttää, että alue on merkitty maakuntakaavaan tuulivoima-alueeksi. Maakuntakaavan laatimisesta vastaa maakunnan liitto ja sen hyväksyy maakunnan liiton maakuntavaltuusto.
Alueidenkäytön ratkaisut ja kaavoitus ovat nostaneet alueiden ja kuntien päättäjät sekä paikalliset sidosryhmät energiamurroksen ytimeen.
Kuntatasolla hankkeen suunnittelu käynnistyy, kun hankkeesta jätetään kaavoitusaloite. Kaavoitusaloitteen myötä kunta päättää, hyväksyykö se hankkeen alueelleen ja minkälaisin reunaehdoin.
Hankkeen läpivieminen on vuosien projekti, jossa on mahdollista punnita hyötyjä ja haittoja. Kuntalaisilla ja erityisesti kuntapäättäjillä on useita virallisia reittejä vaikuttaa hankkeen etenemiseen.
Parhaiten hanketta voidaan tarkastella ja edistää, kun vuoropuhelua käydään avoimesti ja matalalla kynnyksellä aina kun aihetta ilmenee.
Olemme koonneet kuntavaaliehdokkaille tietopaketin tuuli- ja aurinkovoimasta sekä meidän tavastamme mahdollistaa uusiutuvan energian tuotantoa valtion mailla. (Materiaali tulee tälle sivulle viimeistään viikolla 11).
Tutustu myös hankkeisiimme
- Edith-merituulivoimaprojektin esittely- ja keskustelutilaisuus kuntavaaliehdokkaille 5.3.2025 Närpiössä: Presentationsmaterial