EY ja Hannes Snellman merituulivoimahankkeiden neuvonantajiksi
Metsähallituksen kahden seuraavan merituulivoimahankkeen kaupallisena neuvonantajana toimii EY ja juridisena neuvonantajana Hannes Snellman. Hankekumppanin valintaprosessiin ja aikatauluun palataan kesän jälkeen. Neuvonantajat valittiin kilpailuttamalla.
– Molemmat yritykset edustavat alojensa huippuosaamista. Olemme innoissamme, että saamme niin EY:n kuin Hannes Snellmaninkin osaamisen tueksemme työn alla oleviin merituulivoimahankkeisiin. Yhteinen urakkamme on sujuva kaupallinen M&A-prosessi, joka on läpinäkyvä ja tasapuolinen. Se muodostaa vahvan perustan hankkeiden jatkolle, Metsähallituksen kiinteistökehityksestä ja uusiutuvan energian hankkeista vastaava johtaja Tuomas Hallenberg sanoo.
EY Corporate Finance taloudellisena neuvonantajana
EY Finland Oy:n partneri Kinga Charpentier johtaa EY:n Corporate Finance -tiimiä, joka toimii Metsähallituksen taloudellisena neuvonantajana tulevissa merituulivoimahankkeiden kilpailutuksissa.
Kinga Charpentierilla on 20 vuoden kansainvälinen kokemus sekä yksityisten että julkissektorin asiakkaiden neuvonannosta niin kotimaisissa kuin kompleksisissa kansainvälisissä yrityskaupoissa ja sekä oman pääoman ehtoisissa että velkarahoitteisissa transaktioissa energia- ja infrastruktuurisektoreilla.
Kingalla on laajaa kokemusta merituulivoimasta; hän on toiminut neuvonantajana eri kehitysvaiheissa olevissa merituulivoimaprojekteissa niin kehittyneillä kuin uusillakin markkinoilla, myös Pohjoismaissa. Viime vuonna hän toimi Metsähallituksen neuvonantajana onnistuneessa hankkeessa, jossa Metsähallitus solmi sopimuksen Vattenfallin kanssa Suomen ensimmäisen gigawattiluokan merituulivoimapuiston kehittämisestä ja rakentamisesta Korsnäsin edustan avomerialueelle.
– EY:n päämääränä on auttaa asiakkaita kehittämään liiketoimintoja, joissa kestävä kehitys on strategian keskiössä. Merituulivoima tarjoaa puhdasta energiaa, joka tukee kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, energiaomavaraisuutta ja teollisuuden investointeja esimerkiksi akkutehtaisiin ja vetytalouteen. Se luo näin mielenkiintoisia mahdollisuuksia Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle sekä johtaville energia-alan toimijoille, Kinga Charpentier sanoo.
EY Corporate Finance on maailmanlaajuisesti toimiva taloudellinen neuvonantaja, jolla on palveluksessaan yli 2000 asiantuntijaa. Neuvonanto kattaa investointi- ja liiketoimintastrategian, yrityskaupat sekä oman pääoman ehtoisen ja velkarahoituksen laajasti eri sektoreilla ja markkinoilla. EY:n energiasektoriin keskittynyt Corporate Finance -tiimi palvelee uusiutuvan energian sektorin toimijoita, ja on kauppojen lukumäärän perusteella johtavia alan taloudellisia neuvonantajia globaalisti. Tiimillä on erittäin vahva asema Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa.
Juridisena neuvonantajana asianajotoimisto Hannes Snellman
Osakas ja Real Assets -ryhmän vetäjä Tapio Teräkivi johtaa hankkeissa Hannes Snellmanin juridisten asiantuntijoiden ryhmää. Hänen vahva kokemuksensa energia- ja kiinteistöalan järjestelyistä sekä tuntemus alan kotimaisista ja kansainvälisitä toimijoista, samoin kuin Hannes Snellmanin asiantuntijoiden tarjoama vaativien energiahankkeiden edellyttämä kaikenkattava osaaminen, tuo merkittävää osaamista merituulivoimahankkeiden tueksi.
– Vaikka jokainen toimeksianto saa sen edetessä omia ominaispiirteitä ja vastaan tulee usein myös yllätyksiä, noudattaa jokainen onnistuneesti loppuunviety hanke samaa toimintamallia. Työ luonnollisesti saa alkunsa tavoitteiden kirkastamisesta, prosessin suunnittelusta ja hankeryhmästä. Prosessin ohjaus lähtee sen alusta, Tapio Teräkivi sanoo.
– Transaktion siirryttyä neuvotteluvaiheeseen selkeä ja johdonmukainen kommunikointi, ennakoitavuus ja luottamuksen vaaliminen osapuolten välillä vaikeissakin kysymyksissä takaavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.
– Erityisen merkillepantavaa tämä on kehitysrakennushankkeissa, joissa – toisin kuin useimmiten täytäntöönpanohetkeen huipentuvissa kaupoissa – sopimusten solmiminen on vasta ensimmäinen etappi, jota seuraa välillä vuosienkin yhteistyö monine muuttujineen ja joissa sopimuskumppanien yhteistyökyky ja luottamus punnitaan yhä uudelleen, Teräkivi jatkaa.
Hannes Snellman on pohjoismainen asianajotoimisto, jossa työskentelee 400 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. Hannes Snellman toimii oikeudellisena neuvonantajana kotimarkkinoillamme ja kansainvälisesti. Erityisosaamistamme ovat yritys- ja rakennejärjestelyt, energia- ja kiinteistöhankkeet, rahoitus, immateriaalioikeudet, teknologia ja riitojen ratkaisu.