Metsähallituksen hankekehitys ennen kilpailutusta

Metsähallitus aloittaa aluevesien merituulivoimahankkeiden kehityksen alustavalla sijainnin suunnittelulla. Kehitettäviä kohteita valittaessa varmistamme, ettei valtionhallinnon toimijoiden puolelta ole esteitä etenemiselle. Kun paikalliset kunnat ovat hyväksyneet kaavoitusaloitteet, käynnistämme yrityskauppaprosessia vastaavan kilpailutusmenettelyn. Hankekehityksessä ja kilpailutuksessa olemme ottaneet huomioon Korsnäsin hankkeen kilpailutuksesta vuonna 2022 saadut kokemukset.

Merituulivoimapuiston sijainnin alustava suunnittelu lähtee soveltuvien alueiden maantieteellisestä tunnistamisesta ja rajaamisesta. Ennakkovalinta perustuu mm. paikkatietojärjestelmän tietoihin ja esimerkiksi arvokkaat luontokohteet rajaavat alueen automaattisesti tarkastelun ulkopuolelle.

Kehitettäviltä merituulivoima-alueilta edellytetään myös, että ne on esiselvityksissä todettu tuulivoiman tuotantoon soveltuviksi. Kohteiden on myös sijaittava riittävän kaukana esimerkiksi Puolustusvoimien alueista.

Luonnollisesti kauppamerenkulun väylät, kalastusalueet ja etäisyys mantereelle sekä veden syvyys ja lukuisia muita rakennettavuuteen vaikuttavia seikkoja otetaan huomioon jo alustavassa sijainnin suunnittelussa.

Käymme myös vuoropuhelua keskeisten sidosryhmien ja viranomaisten kanssa, jotta näiden näkemykset otetaan huomioon riittävän aikaisessa vaiheessa.

Yhteistyössä paikallisen kunnan kanssa

Suomen lainsäädännön mukaan paikallinen kunta vastaa alueidensa kaavoituksesta. Kun kaupunki tai kunta on kiinnostunut hankkeesta, Metsähallitus jättää kaavoitusaloitteen. Kaavoitusaloitteen hyväksymisen jälkeen edetään valtionhallinnon seuraaviin lupaprosesseihin.

Paikallinen kunta tai kaupunki yhdessä Metsähallituksen kanssa vie hanketta eteenpäin. Samaa hyvää yhteistyötä pääsee aikanaan jatkamaan kilpailutuksella valittava kumppani.

Suhtautuminen tuulivoimahankkeisiin on Suomessa keskimäärin varsin positiivista, koska merituulivoimapuiston kiinteistöverotulot ohjataan paikallisyhteisön hyväksi.

Hankimme valtionhallinnon luvat

Metsähallituksella on oikeus luovuttaa hallinnassaan olevia valtion omistamia kiinteistöjä vaihtamalla tai vuokraamalla niitä, kun se on taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Oikeutta luovuttaa valtion alueita säädellään luovutuslailla.

Valtioneuvosto hyväksyy potentiaalisten hankekehitysalueiden luettelon luovutuslain mukaisesti.

Lisätietoa