Toimintamallimme merituulivoimassa

Merituulivoimaa varten vuokrattavat uudet alueet vuokrataan valtion hyväksymän mallin mukaisessa järjestyksessä. Vastaamme hankkeiden alkuvaiheen kehityksestä ja järjestämme niitä koskevat kansainväliset kilpailutukset erikseen ilmoitettavalla aikataululla.

Tehtävänämme on hallinnoida valtion maa- ja vesialueita. Toimimme valtion liikelaitoksena hankkeiden alussa hankekehittäjänä sekä varaus- ja käyttöoikeussopimusten myöntäjänä ja loppuvaiheessa vuokranantajana. Vesialueen omistus säilyy kaikissa tapauksissa valtiolla.

Merituulivoimapuiston kehittäminen vaatii hyvää vuorovaikutusta niin päättäjien kuin paikallisten sidosryhmien kanssa. Erilaisten tavoitteiden yhteensovittaminen on jo pitkään ollut ydinosaamistamme. Meillä on laaja sidosryhmäverkosto ja vuosien kokemus verkoston osallistamisesta ja kuuntelusta.

Tiesitkö?

Meillä on luvitettuja kiviaineksen ottopaikkoja merellä ja pystymme tarjoamaan merenpohjan kiviaineksia merituulivoimaloiden perustuksiin.

Lue lisää

Hankekehitys ennen kilpailutusta

Merituulivoimahankkeiden kehittäminen käynnistyy vesialueiden esiselvityksillä, joiden perusteella valitaan huutokaupattavat alueet. Selvityksiin valitaan alueita, jotka soveltuvat alueellisen suunnittelun ja merialuesuunnitelman mukaan tuulivoiman tuotantoon. Suunnittelun eteneminen riippuu paikallisen kunnan mielenkiinnosta hankekehitystä kohtaan.

Hankekohtainen kilpailutus

Merituulivoimaloiden alueiden vuokraoikeudet ja alkuaiheen hankekehitys kilpailutetaan kansainvälisillä markkinoilla. Kilpailutukseen voivat osallistua sekä kotimaiset että ulkomaiset energia-alan toimijat. Kilpailutus on yrityskauppaprosessia vastaava yksityisoikeudellinen menettely, jossa tarjoajia kohdellaan yhdenvertaisesti.

Merituulivoiman kehittäminen Suomen yleisvesialueilla

Kilpailutus käynnistetään markkinoiden informoinnilla. Määräaikaan mennessä saatujen alustavien tarjousten jälkeen hankkeista kiinnostuneilta pyydetään sitovat tarjoukset. Niiden joukosta valitaan yksi tai useampi kumppani lopullisiin neuvotteluihin. Kun osapuolet ovat päässeet sopimukseen hankkeen kehittäminen jatkuu sovitulla tavalla. Kilpailutuksessa painotetaan laadullisia ja kaupallisia kriteereitä.

Kilpailutuksen voittanut sopimuskumppani vastaa muun muassa tarvittavien lupien hakemisesta ja kehittää aluetta itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla.

Metsähallitus tukee valittavaa kumppania hankekehityksessä sopimuksessa sovittavalla tavalla. Metsähallitus ei osallistu energian tuotantoon, vaan jää alun kehitysvaiheen jälkeen alueen vuokraajan rooliin.

Metsähallituksen tehtävänä on hallinnoida ja kehittää valtion omistamia maa- ja vesialueita. Näistä saatavat tulot tuloutetaan valtion budjettiin.

Vanhat varaussopimukset

Ennen joulukuussa 2021 hyväksyttyä kilpailutusmallia varasimme alueita tuulivoimayhtiöille suoraan. Näitä sopimuksia on jatkettu niissä tapauksissa, joissa yhtiö on tehnyt alueella aktiivista hankekehitystä.

Yhteyshenkilömme

Otto Swanljung

Kiinteistökehityksen johtaja

Metsähallitus
Kiinteistökehitys
Opastinsilta 12
00520 Helsinki

Puh. +358405601715

Johdon assistentti: Helena Pallari, puh. +358503960011

Markku Tuominen

Tuulivoimapäällikkö

Metsähallitus
Kiinteistökehitys
Opastinsilta 12
00520 Helsinki

Puh. +358407234895

Va. Tuulivoimaliiketoiminnan johtaja (11.4.2024 alkaen)

Ville Koskimäki

Hankekehityspäällikkö

Kiinteistökehitys
Metsähallitus
Veteraanikatu 9
90130 Oulu

Puh. +358405369582