Konnunsuon tuulivoimapuisto

Suunnittelemme yhdessä Neova Oy:n kanssa tuulivoimapuistoa Pyhännän Konnunsuolle. Alueella on Metsähallituksen hallinnoimaa valtion maata, Neovan hallinnoimia kiinteistöjä ja yksityisiä maa-alueita, joiden vuokraamisesta käymme vielä keskusteluja.

Kartta Metsähallituksen ja Neovan Pyhännän Konnunsuon tuulivoimapuiston hankealueesta.
Pyhännän Konnunsuon tuulivoimapuiston hankerajaus.

Ajankohtaista

  • YVA:n ja kaavaluonnoksen odotetaan valmistuvan vuoden 2024 lopulla.
  • Olimme tavattavissa Maaralan kylätalolla (Maaralanperäntie 23) ke 13.12.2023. Kello 13–16 oli mahdollista keskustella yksityisesti Metsähallituksen ja Neovan edustajien kanssa. Iltatilaisuus alkoi klo 17.00. Silloin esittelimme hankkeen nykytilaa ja mallinnuksia ja keskustelimme yhdessä. Kunnantalolla (Manuntie 2) järjestettiin vastaavat tilaisuudet to 14.12.2023 klo 13–16 ja klo 17.00.
  • Hankekehittäjät olivat tavattavissa Pyhännän kyläpäivillä 26.8.2023.
  • Pyhännän Konnunsuon tuulivoimapuiston kaavaluonnoksen odotetaan valmistuvan loppuvuoden 2023 aikana
  • Yleisötilaisuus järjestettiin lokakuussa 2022  Pyhännän kunnantalolla.
  • Ympäristövaikutusten arviointiohjelma oli nähtävillä 28.9 – 31.10.2022. Lue lisää täältä.
  • Ympäristövaikutusten maastoselvitykset toteutettiin vuonna 2022.
  • Tuulimittaukset alueella alkoivat lokakuussa 2021.
  • Konnunsuon tuulivoimalapuiston yleiskaava tuli vireille kesäkuussa 2021. Asemakaavamuutoksesta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Materiaali on nähtävillä Pyhännän kunnantalolla ja Pyhännän kunnan verkkosivuilla koko kaavamuutoksen ajan.
  • Tiedote 9.4.2021: Metsähallitus ja Vapo suunnittelevat tuulivoimapuistoa pyhännälle
Pyhäntä, Konnunsuo, 30 tai 34 voimalaa, teho yhteensä 210-340 MW, suunniteltu energian tuotannon aloitus 2028-2029.

Olemme suunnitelleet alueelle alustavasti 25-38 tuulivoimalaa, mutta tällä hetkellä tarkastelussa on 30 ja 34 voimalan vaihtoehdot. Puiston nimellisteho olisi tällöin 210-340 MW. Hankealueen koko on kaikkiaan noin 5 500 hehtaaria, josta noin 1 000 hehtaaria on entisiä turvetuotantoalueita.

Kaava-alueen lopullinen aluerajaus, tuulivoimaloiden sijoittelu kaava-alueen sisällä, tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä ja sähköverkkoon liittämiseen tarvittava voimajohtoreitti tarkentuvat kaavaprosessin aikana. Kaavan laadinnan rinnalla tehdään lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Kaavasuunnittelussa tullaan ottamaan huomioon YVA-prosessin yhteydessä tehtävien selvitysten tulokset sekä sidosryhmien esittämät näkemykset. Hankesuunnittelussa tavoitteena on sovittaa yhteen ja huomioida eri alueidenkäyttömuotojen kuten elinkeinojen ja virkistyskäyttäjien tarpeet.

Tutustu hankkeen maisemavaikutuksiin.

Alueillamme on kaikkialla paljon erilaisia käyttäjäryhmiä. Hankekehityksen aikana haastattelemme ja osallistamme alueiden käyttäjät ja tutkimme yhdessä heidän kanssaan mahdollisuuksia vähentää tuulivoiman rakentamisesta johtuvia haittoja. Tiedotamme yleisötilaisuuksistamme verkkosivuillamme ja paikallisissa medioissa.

Konnunsuon tuulivoimapuisto ei toteutuessaan estä alueen muuta rinnakkaista käyttöä kuten virkistyskäyttöä, marjastusta tai metsästystä.

Kaavaprosessin rinnalla hankealueella tehdään myös kattava tuulimittaus ja selvitetään hankealueen ulkopuolisen sähkönsiirron toteutusvaihtoehdot.

Päivitetyn aikataulun mukaan YVA-selostus ja osayleiskaavan luonnos valmistuvat vuoden 2024 lopussa. Osayleiskaava voitaisiin hyväksyä vuoden 2025 lopussa, jonka jälkeen tuulivoimaloille haettaisiin rakennusluvat. Tuulipuiston rakentaminen voisi tällöin alkaa vuosien 2026-2027 aikana, jolloin tuulivoimapuisto voitaisiin ottaa käyttöön arviolta vuonna 2028–2029.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Metsähallitus ja Neova myyvät hankkeen rakentamisoikeudet kilpailutukseen perustuen toimijalle, joka vastaa hankkeen toteuttamisesta. Metsähallitus jää alueiden maanomistajaksi ja edunvalvojaksi valtionmaiden osalta.

Konnunsuon hanke toteuttaa Metsähallituksen tavoitetta kolminkertaistaa valtion alueille sijoitettu tuulivoimakapasiteetti vuoteen 2030 mennessä.

Haluatko antaa meille palautetta?

Voit olla yhteydessä joko suoraan hankekehittäjään, jonka yhteystiedot löytyvät alta tai voit lähettää palautetta palaute-lomakkeella. Jos haluat vastauksen, muistathan jättää myös yhteystietosi.

Yhteystiedot

  • Olli-Matti Tervaniemi, tuulivoiman johtava asiantuntija, Metsähallitus, olli-matti.tervaniemi(at)metsa.fi, puh. 0206 396 025
  • Kia Anttilainen, projektiasiantuntija, tuuli- ja aurinkovoima, Vapo Terra Oy, +358 40 168 5279, kia.anttilainen(at)neova-group.com